
Todennäköisesti syöksyvirtaus kaatoi metsää Satakunnan Nakkilassa sunnuntaina iltapäivällä. Puita kaatui runsaasti poikittain Keski-Rekontielle lähellä taajamaa, ja niitä raivattiin metsäkoneella iltaan asti.
Metsänhoitoyhdistys Karhun metsäasiantuntija Juho Savolainen kertoo, että puuta meni nurin viiden hehtaarin alueelta.
”Siinä ei missään nimessä kaikki puut kaatuneet. Karkea arvio on, että puustosta meni neljäsosa.”
Pieneksi tuhon Savolainen määrittelee verraten sitä äskettäisiin Ikaalisten–Parkanon vahinkoihin ja viime syksyn Jari- ja Lyly-myrskyjen aiheuttamiin tuhoihin.
Maanomistajia kohteessa on ainakin kaksi.
Nakkilan tuhoalueella kasvoi mäntyvaltaista metsää. Maanomistajia kohteessa on ainakin kaksi.
”Puiden korjuusta on jo suunnitelmat. Puut pitää saada aika pikaisesti pois”, Savolainen sanoo.
Myös lähistöllä sijaitsevalla Alhonsyrjäntiellä oli puita kaatunut tielle. Siellä paikalliset asukkaat olivat oma-aloitteisesti raivanneet puut, kertoi Satakunnan Kansa, joka uutisoi tuhoista ensimmäisenä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
