• Metsäteollisuuden vienti supistui viime vuonna – arvo laski lähes kuudenneksen

    Metsäteollisuuden viennin arvo supistui viime vuonna huomattavasti globaalin kysynnän heikennyttyä.
    Viennin arvo laski vuonna 2023 16 prosenttia edellisvuodesta.
    Viennin arvo laski vuonna 2023 16 prosenttia edellisvuodesta. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsäteollisuus
    5.4.202408:16
    Anniina Jokinen

    Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli viime vuonna 12 miljardia euroa eli 16 prosenttia Suomen koko tavaraviennistä, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotteessa. Metsäviennin arvosta massa- ja paperiteollisuuden osuus oli 74 prosenttia, puutuotteiden 25 prosenttia ja raaka- ja sivutuotepuun yksi prosentti.

    ”Metsäteollisuuden viennin arvo supistui edellisestä vuodesta reaalisesti 16 prosenttia globaalin kysynnän heikennyttyä. Puutuoteteollisuuden viennin arvo väheni neljänneksen ja massa- ja paperiteollisuuden 13 prosenttia”, kertoo Luken yliaktuaari Tiina Mäkipää.

    Massan eli pääasiassa valkaistun sulfaattisellun vienti lisääntyi 4,5 miljoonaan tonniin, mikä on kymmenyksen edellisvuotta enemmän. Massan arvo kuitenkin laski reaalisesti neljä prosenttia.

    Paperia vietiin 2,6 miljoonaa tonnia (10 prosenttia edellisvuotta vähemmän) ja kartonkia 3,3 miljoonaa tonnia (20 prosenttia edellisvuotta vähemmän). Viedyn paperin arvo laski 13 prosenttia ja kartongin 20 prosenttia.

    Sahatavaran vienti oli 8,4 miljoonaa kuutiota. Euroopan osuus viennistä oli 48 prosenttia. Sahatavaran viennin arvo pieneni 27 prosenttia 1,8 miljardiin euroon.

    Sahatavaraa vietiin arvon perusteella eniten Britanniaan ja määrän perusteella Egyptiin.
    Sahatavaraa vietiin arvon perusteella eniten Britanniaan ja määrän perusteella Egyptiin. Kuva: Markku Vuorikari

    Eniten metsäteollisuustuotteita vietiin Saksaan (arvo 1,5 miljardia) ja toiseksi eniten Kiinaan (arvo 1,4 miljardia). Sahatavaraa vietiin arvon perusteella eniten Britanniaan (0,2 miljardia euroa) ja määrän perusteella Egyptiin (1,1 miljoonaa kuutiota).

    ”Suurin osa Kiinan myyntituloista, noin 1,2 miljardia euroa, tuli sellusta. Paperia vietiin arvoltaan eniten Yhdysvaltoihin ja määrältään eniten Saksaan”, Mäkipää sanoo.

    Saksaan meni paljon paperia ja kartonkia, etenkin päällystettyjä aikakausilehtipaperi- ja kartonkilaatuja.

    Metsäteollisuuden tuotteita tuotiin Suomeen eniten Ruotsista ja Virosta. Suurin osa Ruotsin tuonnista (arvo 0,3 miljardia euroa) oli massa- ja paperiteollisuuden tuotteita. Virosta tuotiin enimmäkseen puisia huonekaluja ja muita puutuotteita (arvo 0,3 miljardia euroa) sekä raakapuuta (arvo 0,1 miljardia euroa).

    Metsäteollisuuden tuonnin arvo laski 16 prosenttia.
    Metsäteollisuuden tuonnin arvo laski 16 prosenttia. Kuva: Pekka Fali

    Metsäteollisuuden tuotteiden tuonnin arvo oli viime vuonna 2 miljardia euroa. Se väheni edellisvuodesta 16 prosenttia. Massa- ja paperiteollisuuden osuus arvosta oli 38 prosenttia, puutuoteteollisuuden 41 prosenttia ja raaka- ja sivutuotepuun 21 prosenttia.

    Puutuoteteollisuuden tuonnin arvo pieneni 20 prosenttia 0,8 miljardiin. Massan ja paperin tuonnin arvo pieneni 17 prosenttia 0,8 miljardiin.

    Sahatavaran tuonnin arvo pieneni 68 prosenttia 37,6 miljardiin euroon. Syynä tuonnin romahdukseen on Venäjän sahatavaran tuonnin loppuminen.

    Raaka- ja sivutuotepuun arvo laski kaksi prosenttia 0,4 miljardiin. Suurin osa tuodusta puusta oli kuitupuuta tai haketta.

    Lisää aiheesta
    • Venäläisen pelletin jättämää aukkoa on korvattu Baltiasta ja Tanskasta tuodulla pelletillä.

      Energia | Venäjän hyökkäyssota mullisti pellettituonnin − Suomi ostaa poltettavaa Tanskasta

    • Sahattua puutavaraa on kertynyt sahojen varastoihin, sillä lakkojen takia vienti satamien kautta ei kulje.

      Politiikka | Metsäyhtiöiden toimintaa haastaa lakkojen lisäksi myös tuleva kesälomakausi – Westas Group aikoo keskeyttää sahaustoiminnan pääsiäisen jälkeen

      Tilaajalle
    • Sahatavaran tuotanto pienentyi Suomessa kahdella miljoonalla kuutiolla vuodesta 2021 tämän vuoden alkuun.

      Metsäteollisuus | Korkojen lasku piristäisi sahatavaramarkkinoita – nyt jopa Punaisenmeren huthikapinalliset kurittavat suomalaisia sahureita

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa