• Koiran päästäminen vapaaksi metsään jännittää joka kerta – silti se on rakkauden teko

    Kun on päättänyt ottaa metsästyskoiran, ei sitä voi pitää vain seurakoirana. Rajat ovat rakkautta, mutta niin on myös vapaus toteuttaa itseään.
    Yli 40 prosenttia metsästyskoiran omistavista nuorista on harkinnut metsästyksen tauottamista tai lopettamista suurpetotilanteen vuoksi.
    Yli 40 prosenttia metsästyskoiran omistavista nuorista on harkinnut metsästyksen tauottamista tai lopettamista suurpetotilanteen vuoksi.  Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Lemmikit
    2.9.202521:00
    Kolumni
    Anni-Sofia Hoppi

    Syyskuun ensimmäinen päivä avasi hirvieläinten jahtikauden ympäri Suomea.

    Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella koirat pääsivät hirvijahtiin jo nyt, muualla maassa lokakuun alkupuolella. Peurajahdissa ajavan koiran käyttö on sallittua 27. syyskuuta alkaen.

    Jahtikausi on ajokoiralle ja omistajalle jännittävää aikaa sekä hyvässä että pahassa.

    Metsästäjäliitto teetti kesällä nuorille jäsenilleen kyselyn, jonka mukaan jopa 42 prosenttia metsästyskoiran omistavista nuorista on harkinnut metsästyksen tauottamista tai lopettamista suurpetotilanteen vuoksi.

    Suurpedon hyökkäyksen pelko vaikuttaa myös tulevaisuuden suunnitelmiin. Vain alle puolet vastaajista aikoo hankkia uuden metsästyskoiran, mikäli suurpetopolitiikkaan ei tule muutosta.

    Koko jäsenistölle keväällä tehty kysely kertoo samaa tarinaa: jopa 87 prosenttia metsästäjistä kokee nykyisen susitilanteen haittaavan omaa harrastustaan.

    Susihyökkäyksen sattuessa liivi ei välttämättä pelastaisi koiraa, mutta antaisi ainakin lisäaikaa.

    Tulokset eivät yllätä. Olen käynyt samoja keloja läpi viime vuosina, kun susihavainnot ovat yleistyneet alueella, jolla koirani osallistuu jahteihin.

    Vaikka susihyökkäykset pelottavat, tuntuisi väärältä olla päästämättä metsästyskoiraa mukaan jahtiin. Onneksi on myös joitakin keinoja, joiden avulla koiraa voi yrittää suojata.

    Tärkein on metsästäjien toisilleen jakama paikallistieto. Jos tietyllä alueella on havaittu useaan otteeseen susia tai niiden jälkiä, ei sinne kannata varta vasten hakeutua metsästämään.

    Toinen, konkreettisempi keino on koiran päälle puettava susiliivi. Hyökkäyksen sattuessa se ei välttämättä pelastaisi koiraa, mutta antaisi ainakin lisäaikaa. Näiden lisäksi metsästävä puoliso pyrkii pysymään jahtien aikana koiran lähellä.

    Aina sekään ei kuitenkaan riitä. Koira voi myös jäädä auton alle tai haavoittua juostessaan puusta törröttävää oksantynkää päin.

    Kun on päättänyt ottaa metsästyskoiran, ei sitä voi pitää vain seurakoirana. Rajat ovat rakkautta, mutta niin on myös vapaus toteuttaa itseään.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Kokeilussa liivien havaittiin kuitenkin tarjoavan suojaa suden lisäksi myös muita vaaroja vastaan.

      Erä | Susisuojaliivien kenttätestistä positiivisia käyttäjäkokemuksia ‒ etenkin yhdessä asiassa on silti vielä parannettavaa

    • Asko Sorvo yhdessä yhteistyökumppaniensa Viljon ja Arskan kanssa.

      Lemmikit | Video: Tiedätkö, miten koirasi käyttäytyy, jos se kohtaa suden tai karhun? Petotestin jälkeen ei asiaa enää tarvitse arvailla

      Tilaajalle
    • Testissä kokeiltiin, kuinka hyvin metsästyskoirille tarkoitetut piikikkäät susisuojaliivit sopivat Suomen oloihin. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Erä | Susiliivi suojasi metsästyskoiria pedoilta – kimppuun hyökkäsivät testikauden aikana muun muassa susi, ilves ja villisika

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio