
Metsänomistajia edustava MTK on huolissaan kotimaisen puun hintojen laskusta. Muualla Itämeren ympäristössä hinnat ovat jo nousseet.
”Puun hinnat ovat Suomessa laskeneet samaan aikaan, kun ne ovat nousseet Baltian maissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Kehitys heikentää suomalaisten metsänomistajien asemaa ja herättää kysymyksiä markkinoiden toimivuudesta”, toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:n tiedotteessa.
Karttusen mukaan Suomen hintakehitys poikkeaa selvästi muusta Itämeren alueesta, vaikka metsäteollisuuden vientimahdollisuudet ovat pitkälti samankaltaiset.
Puukaupan heilahteluun vaikuttaa muun muassa alueelliset erot puun kysynnässä ja tarjonnassa sekä Ukrainan sodan seurauksena päättynyt puun tuonti Venäjältä.
Kun puun hankintaa lisättiin Baltian maista, puusta maksettiin hetkellisesti selvästi korkeampaa hintaa kuin suomalaisille metsänomistajille. Nyt kotimaan puun kysyntä on hieman piristymässä, mutta hinnat ovat olleet selvästi alhaisemmalla tasolla kuin lähialueilla.
”Raakapuun vienti voisi lisätä kilpailua puumarkkinoilla.”
MTK:n kokoamien tilastojen mukaan esimerkiksi Virossa puun kuutiohinta on voinut olla jopa 10–70 euroa enemmän kuin Suomessa.
”Hintaero Suomen ja muiden Itämeren maiden välillä on ollut merkittävä erityisesti tukkipuussa”, toteaa Karttunen.
Esimerkiksi mäntytukin vertailukelpoinen hinta on ollut korkeampi Virossa ja koivutukista on maksettu jopa kymmeniä euroja kuutiolta enemmän kuin Suomessa. Saksassakin kuusitukin hinta on ylittänyt selvästi Suomen tason.
”Kun rahtikustannukset Itämerellä ovat maltilliset, raakapuun vienti voisi parantaa metsänomistajien neuvotteluasemaa ja lisätä kilpailua puumarkkinoilla”, Karttunen pohtii.
” Suomi uhkaa jäädä pysyvästi muuta Itämeren aluetta heikompaan asemaan.”
MTK korostaa ajantasaisen kansainvälisen markkinatiedon ja toimivien puukaupan vaihtoehtojen merkitystä.
”Ilman kilpailua ja metsänomistajalähtöistä edunvalvontaa Suomi uhkaa jäädä pysyvästi muuta Itämeren aluetta heikompaan asemaan raaka-ainemarkkinoilla”, summaa Karttunen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
