• Metsässäsi saattaa kierrellä pienoiskopteri – näillä asioilla se voi olla

    Tutkijat selvittävät droonien mahdollisuuksia havaita metsätuhoja ja auttaa niiden ehkäisyssä.
    Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus on optimoinut metsän sisällä lentävän droonin.
    Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus on optimoinut metsän sisällä lentävän droonin. Kuva: Maanmittauslaitos
    Metsä|Metsä
    25.10.202507:00
    Jukka Hämäläinen

    Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi.

    Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:ssä on hyödynnetty pienoiskoptereita tutkimuksessa jo lähes 20 vuotta.

    ”Tutkimuksen avulla Suomeen on kehittynyt asiantuntemusta ja osaamista drooneista. Teemme tutkimuksessa läheisesti yhteistyötä yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkimme ja kehitämme uusia menetelmiä, joita yritykset ja yhteiskunta voivat soveltaa käytäntöön”, kertoo Paikkatietokeskuksen tutkimusprofessori Eija Honkavaara tiedotteessa.

    Esimerkiksi Hirvidrone-hanke selvittää droonitekniikan ja tekoälyn mahdollisuuksia ehkäistä hirvivahinkoja. Tarvetta ratkaisuille on, sillä hirvieläimet aiheuttavat vuosittain kymmenien miljoonien menetykset metsänomistajille.

    Tutkijat selvittävät muun muassa, kuinka hirvivahinkoja tehokkaasti ehkäisevä syönninestoaine on mahdollista levittää pienoiskopterista valittuihin taimiyksilöihin.

    Multirisk-tutkimushankkeessa tutkijoiden tavoitteena on kehittää menetelmiä, joilla kirjanpainajan valtaamat yksittäiset puut pystytään löytämään varhaisessa vaiheessa. Tämä mahdollistaisi täsmätoimet tuhojen hallitsemiseksi.

    Fireman-tutkimushankkeessa kehitetään tekoälypohjaista tekniikkaa nopeaan metsäpalojen havaitsemiseen ja tilannetietoisuuden luomiseen metsäpalojen aikana itsenäisesti toimivan drooniparven avulla. Monitieteistä osaamista vaativassa hankkeessa olivat mukana Paikkatietokeskus, Jyväskylän ja Oulun yliopistot sekä VTT.

    Maanmittauslaitoksen mukaan drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä huippua.

    Lisää aiheesta
    • Hirvituhojen ehkäisyyn etsitään uusia keinoja.

      Metsänhoito | Tämä aine torjuu taimikon hirvituhot – seuraavaksi selvitetään, voiko sitä levittää ilmasta käsin

      Tilaajalle
    • Tekoäly havaitsee kirjanpainajatuhon kauan ennen ihmissilmää.

      Metsänhoito | Tekoäly auttaa torjumaan kirjanpainajatuhoja

    • Poliisille raportoidaan viikoittain droonihavainnoista Suomessa.

      Lainsäädäntö | Mitä maanomistaja saa tehdä, jos tuntematon drooni ilmestyy tiluksille? Poliisi ja Traficom vastaavat

    • Lisäsilmät taivaalla tehostavat toimintaa ja turvaavat selustaa. Dronet toimivat myös ihmiselle haastavassa ympäristössä, kuten myrkyllisten kaasujen vaikutusten alaisena.

      Imatralaisyhtiön kehittämä lentorobotti valvoo metsäjätin tehdasta – ilman ihmisen ohjausta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa