• Kaurispukin houkuttelu vaatii hyppysellisen tietoa ja ripauksen taitoa

    Aki S. Perälän taitava pillitys ja kaaveet jallittavat keväisiä kaurispukkeja.
    Tilaajalle
    Aki S. Perälä on tunnettu houkuttelumetsästyksen puolestapuhuja.
    Aki S. Perälä on tunnettu houkuttelumetsästyksen puolestapuhuja. Kuva: Eija Vallinheimo
    Metsä|Erä
    4.6.202310:00
    Eija Vallinheimo
    Taivassalo

    Taivassalossa asusteleva Aki S. Perälä on kouluttanut jo vuosia suomalaisia metsästäjiä erityisesti ketun houkutteluun pillillä. Hän on myös julkaissut useita artikkeleita houkuttelumetsästyksestä alan lehdissä ja tuonut taitoa esille messuilla.

    Kaurispukkijahdin alkaessa on hyvä mahdollisuus selvittää, miten houkuttelu toimii kauriin metsästyksessä.

    Kauriin houkutteluun käytetään yleisimmin puhallettavia pillejä, mutta tällä kertaa testaamme pillin lisäksi kauriskaavetta. Niitä ei Suomessa vielä kovinkaan yleisesti käytetä kauriin metsästyksessä.

    Asetumme hissukseen pellon keskellä sijaitsevaan metsäsaarekkeeseen ennen auringon nousua. Linnut pitävät aamukonserttiaan.

    Auringonnousun aika on myös lintujen bongailuun loistavaa aikaa.
    Auringonnousun aika on myös lintujen bongailuun loistavaa aikaa. Kuva: Eija Vallinheimo

    Peltoja ympäröväti joka puolelta tiheät vitikot, joissa kauriiden on helppo piileskellä.

    Muutaman kymmenen metrin päähän passipaikasta asetellaan ällistyttävän oikealta kaurispukilta näyttävä kauriin kuva eli kaave.

    "Pellolla oleva kauris tuo turvallisuudentunteen muille kauriille ja ne uskaltavat tulla pellolle. Toisaalta ne tulevat herkästi tarkastamaan, että kuka pellolle on tullut", Perälä kuiskaa.

    Kauris-kaave pellon etualalla, taaempana pellolle uskaltautuneet kauriit.
    Kauris-kaave pellon etualalla, taaempana pellolle uskaltautuneet kauriit. Kuva: Eija Vallinheimo

    Kokeilemme aamun aikana myös pilliä, mutta pitkän kokemuksen pohjalta Perälä toteaa heti, että pillin käyttö on tänään turhaa.

    "Vasta loppukaudesta kauriit reagoivat paremmin pilliin. Silloin saattaa jopa yhdellä puhalluksella saapua aggressiivisempi kaurispukki katsomaan, kuka on astellut hänen reviirilleen."

    Aki S. Perälä on houkuttelumetsästyksen guruja. Hän kertoo aloittaneensa houkutteluun tutustumisen jo nuorena miehenä tekemällä teeren näköisen pahvikuvan.

    "Innostuin, kun tekemäni pahvinen teerenkuva onnistui houkuttelemaan oikean teeren paikalle. Lisäksi meillä kävi usein kyläilemässä mies, joka pillitti pyitä. Se teki nuoreen mieheen vaikutuksen", Perälä kertoo.

    ”Samaan aikaan lehdessä oli juttusarja, jossa kerrottiin houkuttelumetsästyksestä. Osaan varmaan vieläkin nämä siihen aikaan harvinaiset jutut ulkoa.”

    Perälä tuntee alueen kauriit selvästi kuin omat taskunsa. Kauriiden reviiri on keväisin tarkkarajainen, niinpä alueella liikkuvat yleensä samat eläimet. Poikkeuksena on niin sanotut satelliittipukit, jotka vaihtavat paikkaa jatkuvasti.

    Kun tuntee alueen eläimet, pyynnin voi kohdistaa tarkasti tiettyyn yksilöön, Perälä kertoo.

    ”Suositeltavaa on valita joko ylivuotinen pukki eli niin sanottu keihässarvinen pukki tai jo parhaat päivänsä nähnyt vanha pukki. Ylivanhan pukin poisto voi jopa tervehdyttää laumaa. Kasvavaa tai vanhempaa hyvää pukkia ei kannata ampua, sillä sen ampuminen vaikuttaa lauman dynamiikkaan."

    "Ihan nuoresta kauriista voi olla myös haastavaa vielä tähän aikaan edes tunnistaa kauempaa, onko se nuori pukki vai naaras. Karvanlähtö tekee naaraan peräpeilin tupsuineen epäselväksi eikä sarvennysiä vielä välttämättä näy."

    Täysikasvuisen metsäkauriin paino vaihtelee 20‒30 kiloon. Pukin tunnistaa helposti peräpeilistä ja sarvista.
    Täysikasvuisen metsäkauriin paino vaihtelee 20‒30 kiloon. Pukin tunnistaa helposti peräpeilistä ja sarvista. Kuva: Silvano Costa

    Perälää harmittaa se, miten huonosti metsästäjät tuntevat ja perehtyvät eläinten käyttäytymiseen. Kevätjahdissa Perälä lukee paitsi kauriiden ja metsästä ilmestyneiden kahden valkohäntäpeuran reaktioita tarkasti.

    "Eläinten reaktioita seuraamalla pysyy perillä pellon tapahtumista. Usein myös linnut varoittavat, jos pellolle on tulossa uusia eläimiä. Monesti vain seurailen eläimiä, sillä näin keväällä luonto antaa parastaan."

    Lisää aiheesta
    • Video: Alkukesän pukkijahtiin liittyy monia erityispiirteitä – Näin hiipiminen vastatuuleen sujui Paraisilla

    • Kari Kantonen metsästää kaurispukkeja Rymättylässä.

      Kari Kantonen näki kauriin ensimmäisen kerran 18 vuotta sitten, nyt saaristo vilisee pukkeja – katso video!

    • Metsäpeuralle maistuvat pellon antimet.

      ”Peuroja tai kauriita näkee lähes joka kerta, kun käyn metsäpalstalla" – Lukijoiden kohtaamat peuravahingot vaihtelevat alueittain

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle