• Metsistä saadaan pian entistä tarkempaa tietoa – uusi kartoitus tunnistaa jopa yksittäiset kuolleet puut

    Suomen metsät kartoitetaan seuraavan yhdeksän vuoden aikana. Tietoa metsistä kerätään ja tuotetaan uudistetuilla menetelmillä.
    Laserkeilausten lisäksi koko maan metsät ilmakuvataan.
    Laserkeilausten lisäksi koko maan metsät ilmakuvataan. Kuva: Maanmittauslaitos
    Metsä|Metsänhoito
    1.10.202516:00
    Suvi Jylhänlehto

    Metsävara- ja luontotiedon keruu ja tuotanto ottavat ison harppauksen tulevina vuosina, kertoo Metsäkeskus tiedotteessa.

    Uudessa Kallio II -ohjelmassa Suomen metsät kartoitetaan yhdeksän vuoden aikana ensi vuodesta alkaen. Maanmittauslaitoksen koordinoimasta uudesta ohjelmasta tehtiin sopimus syyskuun lopulla.

    Metsistä saadaan tuotettua entistä tarkempaa ja monipuolisempaa tietoa metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten käyttöön.

    Laserkeilauksilla metsistä kerätään jatkossa tietoa koko maassa tarkkuudella 20 pistettä neliömetrillä, kun nykyisessä ohjelmassa tarkkuus on ollut 5 pistettä neliömetrillä. Keilausten lisäksi koko maan metsät ilmakuvataan.

    Metsäkeskus voi jatkossa tuottaa tietoa esimerkiksi puuston keskijäreydestä sekä eri puulajien läpimittajakaumasta metsäkuviolla. Lisäksi on mahdollista tunnistaa yksittäiset ja suurimmat puut sekä kuolleet pystypuut.

    ”Tarkemman datan avulla voimme ennustaa täsmällisemmin esimerkiksi hoitotarvetta taimikoissa ja nuorissa metsissä. Voimme myös arvioida kasvupaikan ravinteisuutta sekä metsikön rakennetta, eli onko siellä erikokoisia puita”, kertoo metsätiedon palvelupäällikkö Jussi Lappalainen Suomen metsäkeskuksesta.

    Metsänomistajat voivat hyödyntää metsistä tuotettuja tietoja esimerkiksi, kun he tekevät päätöksiä puukaupoista, metsänhoidosta tai luonnonhoitotöistä. Tietojen avulla voi jatkossa huomioida entistä paremmin myös metsäluonnon monimuotoisuutta. Tietoja tarvitaan mahdollisesti myös ennallistamisasetuksen toimeenpanossa.

    Lisää aiheesta
    • Metsänmittaus tarkentuu yksittäisten puiden tasolle.

      Metsä | Metsänmittaus tarkentuu yksittäisiin puihin – metsänomistajan päätökset helpottuvat

    • Helikopterista tai dronesta tehtävä laserkeilaus erottaa puulajin, puun terveyden, pituuden, runkokäyrän ja tilavuuden.

      Metsäteollisuus | Metsätiedon keruun uudet menetelmät säästävät miljoonia, kun päivän työt hoituvat minuutissa

      Tilaajalle
    • Tulevaisuudessa esimerkiksi myrskyt aiheuttanevat aiempaa enemmän tuhoja.

      Metsänhoito | Maanomistaja saa ensi vuonna tietoja metsätuhoista aiempaa tarkemmin ja nopeammin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla