• Metsiä kunnostettu vauhdilla – tuet loppuvat kesken

    Selvästi yli 10 miljoonaa euroa maksatuksista on siirtymässä jälleen ensi vuodelle.
    Tilaajalle
    Enemmän kuin kolme neljästä taimikonhoitoon varatusta tukieurosta on jo käytetty.
    Enemmän kuin kolme neljästä taimikonhoitoon varatusta tukieurosta on jo käytetty. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Metsä|Metsänhoito
    3.9.202505:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajat ovat vihdoin innostuneet kunnostamaan metsiään. Töitä on tehty sellaisella vauhdilla, että metsätaloudelle varatut tukirahat loppuvat auttamatta kesken.

    ”Metsiä on hoidettu kuntoon tosi hyvin. Sen seurauksena puun tuotannon tukivarat loppuvat kesken jo syys-lokakuussa”, arvioi asiantuntija Lea Jylhä MTK:sta.

    Metsäkeskuksen hankehallinnon päällikkö Sameli Salokannel vahvistaa tuon tiedon. Samalla hän kuitenkin rohkaisee metsänomistajia hakemaan edelleen tukea tukikelpoisiin metsänhoitotöihin.

    ”Tukihakemusten käsittely jatkuu, kun tukivaroja saadaan lisää”, lupaa Salokannel.

    Metsäteiden kunnostamisen tuki laskee ensi vuonna.
    Metsäteiden kunnostamisen tuki laskee ensi vuonna. Kuva: Jarno Mela

    Metsäkeskus selittää tukirahojen vääjäämätöntä loppumista työmäärien kasvulla ja sillä, että osa tälle vuodelle varatuista varoista kului edellisvuoden töiden maksuun.

    Viime vuodelta tälle vuodelle siirtyi yli 13 miljoonaa euroa maksettavaa. Suunnilleen sama summa on jäämässä tältä vuodelta perinnöksi ensi vuodelle.

    Jylhän mukaan tuo rästi pitäisi hoitaa ensi vuoden ensimmäisellä lisäbudjetilla.

    ”Valtion pitäisi myös varmistaa tukirahojen riittävyys. Tässä tilanteessa, kun metsänomistajilla on intoa hoitaa metsiään, suunnitelmat metsätuen vähentämisestä ovat suorastaan järjettömiä”, toteaa Jylhä.

    Jylhä muistuttaa, että hallitusohjelmaan on kirjattu taimikonhoidon rästien purku. Siihen varattu tuki sekä työllistää että poikii yhteiskunnalle verotuloja ja hyvinvointia.

    ”Metsänhoidon tukien vähentäminen tässä tilanteessa olisi suorastaan järjetöntä.”

    Lea Jylhä

    Puuntuotannon tukia on tälle vuodelle varattu vähän päälle 37 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle tuki laskee noin miljoonalla eurolla.

    Tällä hetkellä tuesta on käytetty enemmän kuin kolme neljäsosaa. Tuen käytössä on kuitenkin eroja työlajeittain ja maakunnittain.

    ”Loppuvuodesta teemme maakuntien välillä siirtoja, jos jossain on jäänyt tukea käyttämättä, mutta tässä vaiheessa tukirahoja on liian varhaista tasata”, sanoo Salokannel.

    Työlajeista ykkönen on taimikon ja nuoren metsän hoito. Siihen on varattu lähes 30 miljoonaa euroa.

    Taimikonhoito on tänä vuonna edennyt ripeimmin Pohjanmaalla, jossa tuesta on käytetty jo yli 90 prosenttia. Vastaavasti Kainuussa siitä on vielä lähes kolmasosa käyttämättä.

    Koko maassa taimikon ja nuoren metsän hoidon tuettu pinta-ala on nyt noin 100 000 hehtaarissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana koko vuoden työmäärä on pyörinyt parhaimmillaan 150 000 hehtaarin tietämissä.

    Myös yksityisten metsäteiden kunnostukseen haettiin alkuvuonna vilkkaasti tukea. Teiden kunnostukseen kannustaa se, että niiden tuki heikkenee ensi vuonna.

    ”Metsätietukea on haettu odotettua enemmän. On todennäköistä, että 7 miljoonaa ei tule riittämään kaikkien hakemuksien hyväksymiseen.”, toteaa Salokannel.

    Tänä vuonna jätetyt tiehakemukset ovat oikeutettuja korkeampaan tukeen, vaikka maksu siirtyisi ensi vuodelle.

    Metsäteiden kunto selviää Metsäkeskuksen verkkosivujen avoimesta tietokannasta.

    Uusi metkatuki ei kata ojien kaivuuta.
    Uusi metkatuki ei kata ojien kaivuuta. Kuva: Harri Mäenpää

    Myös metsän terveyslannoitukset ovat kiinnostaneet metsänomistajia. Siihen varatusta tuesta noin neljä euroa viidestä on jo käytetty.

    Terveyslannoituksia on tehty etenkin maan pohjoisosissa. Lapissa siihen varatut rahat on jo käytännössä loppuneet.

    Sen sijaan etelämpänä, etenkin Pirkanmaalla ja Hämeessä terveyslannoituksia on tehty vain vähän.

    Suometsän hoidon uutta tukea on haettu hyvin vähän. Siihen syynä saattaa olla, että uusi tuki ei kata ojien varsinaista kunnostusta ja kaivuuta. Sen sijaan tukea voi saada suometsän hoitosuunnitelman laatimiseen sekä suometsän vesiensuojeluun ja piennarteiden tekemiseen.

    ”Suunniteltujen vesiensuojelutoimenpiteiden kohtuulliset kustannukset voidaan korvata jopa täysimääräisesti, jolloin maanomistajalle ei tule niistä kuluja”, Salokannel sanoo.

    Suometsien tämänvuotisesta tuesta maksetaan myös vanhan kemeratuen mukaisten kunnostusojitushankkeiden toteutuksia. Se selittää tuen käyttöä.

    ”Valitettavasti hakemusjonojen purkaminen voi kestää ainakin vuoden loppuun saakka.”

    Jarkko Partanen

    Tukivarojen riittävyyden lisäksi metsänomistajat ovat törmänneet hakemusten pitkittyneisiin käsittelyaikoihin. Keväällä hakemusten käsittelyä hidastivat edellisvuodelta siirtyneet työt.

    Esimerkiksi taimikon ja nuoren metsän tukihakemusten käsittelyaika venyi yli kolmeen kuukauteen. Se laski kesällä pariin kuukauteen, mutta pitenee jälleen, jos rahat loppuvat.

    Myös ympäristötuen hakemusruuhka saatiin purettua keväällä, mutta kesän jälkeen käsittelyajat ovat taas pidentyneet.

    ”Valitettavasti jonojen purkaminen voi kestää ainakin vuoden loppuun saakka”, kertoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen.

    Ympäristötuen käyttö on jäänyt useina vuosina siihen varattuja varoja vähäisemmäksi.

    Metsäkeskus kannustaa täyttämään tukihakemukset huolellisesti. Myös tukiehdot kannattaa tarkistaa ennen hakemuksen lähettämistä.

    Lisää aiheesta
    • Uudistuksen myötä tukea voisi saada muun muassa suon ennallistamiseen, suuremman lehtipuuosuuden jättämiseen taimikon ja nuoren metsän hoitotyössä, suojavyöhykkeen jättämiseen ja lehdon luonnonhoitoon. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Uudet metsätukimallit toivotetaan tervetulleiksi, mutta ei Metkan kustannuksella

      Tilaajalle
    • Ympäristötukea on tälle vuodelle varattu noin 20 miljoonaa euroa. Metsänomistajille on maksettu noin kuusi miljoonaa euroa tukea tänä vuonna.

      Metsänhoito | Metsän ympäristötukien käsittely jumissa, jonojen purku voi kestää ainakin vuoden loppuun

    • Metsäkeskus seuraa taimikonhoidon onnistumista satelliittikuvista.

      Metsänhoito | Metsäkeskus tehostaa valvontaa – taimikonhoidon tukea on haettu myös tekemättömiin kohteisiin

    • Purojen lähiympäristöt ovat metsälain mukaan erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Ympäristötukea on mahdollista saada metsäpalstalle, jossa on puro.

      Metsiensuojelu | Tee näin, jos haluat lisää rahaa metsän ympäristötuesta – tukihakemuksen uusiminen voi kannattaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänhoitotuet
    Metsäkeskus
    taimikonhoito
    metsänomistajat
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla