• Video: Peloton susi kierteli koiranulkoiluttajia Kirkkonummella – poliisi luokittelee suden vakavaa vaaraa aiheuttavaksi

    Susi lähestyi ainakin kolmea eri koiranulkoiluttajaa lähietäisyydelle eilen illalla Kirkkonummella Uudellamaalla.
    Susi lähestyi ihmisiä noin viiden metrin päähän. Kuvituskuva. Tapauksen susi näkyy oheisella videolla.
    Susi lähestyi ihmisiä noin viiden metrin päähän. Kuvituskuva. Tapauksen susi näkyy oheisella videolla. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    3.10.202409:59
    Eija Vallinheimo

    Susi lähti eilen illalla seuraamaan kivenheiton päässä Kirkkonummen keskustasta koiraansa ulkoiluttanutta miestä. Hän kertoo Facebookin susivaroitukset-ryhmässä, että susi seurasi koirakkoa noin 300 metrin matkan ja oli lähimmillään viiden metrin päässä. Mies kuvailee tilannetta kuumottavaksi.

    Tämän jälkeen susi kiinnostui toisesta koiranulkoiluttajasta, joka talutti kultaistanoutajaansa. Susi pyöri hetken aivan koirakon ympärillä.

    Mies kertoo suden kiinnostuneen lähistöllä kulkeneesta naisesta, jolla oli mukanaan pieni koira. Kun susi tuli naisen lähelle, nainen huusi apua. Noutajaa ulkoiluttanut mies kertoi juosseensa apuun, jolloin susi lähti paikalta.

    Tilanteesta on soitettu hätäkeskukseen.

    Länsi-Suomen poliisista kerrotaan, että tapahtuma on poliisin tiedossa. Koska sudelta puuttuu selvästi ihmisarkuus, sekä karkotus- ja lopetuspäätökset ovat tällä hetkellä poliisin pohdinnassa.

    ”Tällainen ihmisen lähelle tuleva susi luokitellaan vakavaa vaaraa aiheuttavaksi ja nyt arvioidaan, mikä on toimivin ratkaisu”, asiaa tutkiva komisario Markus Ramstedt kertoi aamulla MT:lle.

    Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan Länsi-Uudeltamaalta on tiedossa alkusyksyn osalta muutamia tapauksia, joissa susi on seurannut koiraa ulkoiluttanutta henkilöä. Lisäksi tiedossa on muutamia tilanteita, joissa susi on tappanut tai vahingoittanut tuotantoeläimiä.

    Länsi-Suomen poliisi on aiemmin kertonut , että alkusyksystä on tehty kaksi karkottamispäätöstä. Lisäksi Suomen riistakeskus on myöntänyt kesän ja alkusyksyn aikana kaksi poikkeuslupaa suden tappamiseen. Toinen lupa on myönnetty Siuntioon, jossa susi tappoi ponin.

    Lisää aiheesta
    • Susi tappoi ponin Siuntiossa elokuun alussa. Kuvituskuva.

      Hevoset | Yle: Susi tappoi ponin Siuntiossa

    Poliisi ryhtyy konkreettisiin toimenpiteisiin esimerkiksi tilanteissa, joissa susi lähestyy, eikä kohtaamistilanteessa poistu paikalta tai on käynyt tai yrittänyt käydä ihmisen ulkoiluttaman kytketyn koiran tai muun kotieläimen kimppuun.

    Poliisi kehottaa soittamaan hätäkeskukseen heti, jos kohtaa poikkeuksellisesti käyttäytyvän suden.

    Lisää aiheesta
    • Lukijan kuva sudesta asutuksen lähellä Turussa toukokuussa 2024.

      Eläimet ja kasvit | Poliisikin vahvistaa: Länsi-Uudellamaalla aiempaa enemmän susihavaintoja – näitä karkotuskeinoja kuka vain voi käyttää

    • Kuvituskuva. Nämä kolme sutta eivät liity tapaukseen.

      Erä | Vaarallinen susikohtaaminen Vihdissä – ”Susien muuttuminen pelottomiksi on ilman muuta vaaran paikka”

    • Jos susi käy kiinni tai puree, on susi saatava luopumaan hyökkäyksestä taistelemalla sitä vastaan.

      Erä | Uhkaavasti käyttäytyvän suden kohtaamisessa on syytä välttää tätä ihmiselle luonnollisinta reaktiota

      Tilaajalle
    • Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola otti kantaa suurpetoasioihin MT Liven haastattelussa.

      Erä | Metsästäjäliiton Silpola susitilanteesta: ”Kotiläksyjä täytyy tehdä – Ruotsissa saa metsästää, olosuhteet ovat samat”

      Tilaajalle
    • EU-komissio saattaa jättää jo joulukuussa Bernin yleissopimuksen pysyvälle komitealle esityksen suden suojelutason muuttamisesta.

      Erä | Suden metsästämistä helpottava muutos on nytkähtämässä eteenpäin – tiukkaa suojelua kannattavien rintama rakoilee EU:ssa

      Tilaajalle
    • Kuivaan ja kovaan tiehen ei jäänyt tassunjälkiä, joista tapahtuman olisi voinut varmentaa. Kuvituskuva.

      Erä | Suden epäillään yrittäneen hyökätä koiran kimppuun poikkeuksellisen röyhkeästi Raahessa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle