
Moni on ihmetellyt viime viikkoina, onko näin suuri hyttysten määrä normaalia loppukesästä.
Hyttysasiantuntija Reima Leinosen mukaan tämänhetkisessä tilanteessa ei ole mitään erikoista. Yleisimpien ihmisten verta imevien hyttysten, kuten taiga- metsä- ja korpihyttysen lentokausi päättyy säistä riippuen syyskuun aikana.
Kostea ja lämmin sää on tuonut kuitenkin mukanaan muita hyttyslajeja.
"Lämmin ja kostea sää on saanut liikkeelle nämä aikuistalvehtivat kirsi-, horkka- ja lintuhyttyset, jotka lentävät periaatteessa niin kauan, kunnes sää alkaa viilentyä reippaasti. Sitten ne parkkeeraavat talveksi ja lähtevät keväällä taas uudelleen liikkeelle", Leinonen sanoo.
Aikuisina talvehtivat kirsi- ja horkkahyttyset lentävät pitempään kuin tavanomaisemmat hyttyslajit. Ennen talventuloa kirsi- ja horkkahyttyset tuottavat pakkasta kestävää nestettä, jotta ne eivät jäädy talven aikana.
Leinonen kertoo, että vasta kun lämpömittari laskee lähelle nollaa, ne menevät talvehtimaan. Kaupunkien viemäreissä elelevät hyttyset saattavat hakeutua ihmisen kimppuun jopa keskellä talvea.
Aikuismuodossaan talvehtivat hyttyset odottelevat piiloissaan alkukevättä, jolloin ne suorittavat tärkeimmän tehtävänsä eli lisääntyvät. Talvehtineet aikuiset ilmaantuvat lentoon hyvin varhain keväällä vielä lumipälvien täplittäessä maata. Tästä muutaman viikon päästä tulevat sitten varsinaiset kesähyttyset.
Sateet vaikuttavat hyttysten määrään eli alueellisesti hyttysiä on saattanut olla enemmän kuin siellä, missä sää on ollut kuivempaa. Syksyn olosuhteilla ei ole yhtä suurta vaikutusta hyttyspopulaatioon kuin kevään säillä.
"Kulunut kesä on ollut hyttysille kaiken kaikkiaan melko vaihteleva, mutta melko hyvä", Leinonen kiteyttää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
