On aika päivittää yhteiskuntasopimusta metsistä

Metsässä yhdistyy monta asiaa. Se tuo taloudellista ja henkistä hyvinvointia. Se on elinympäristö lukuisille eliölajeille. Metsät sitovat ja varastoivat hiiltä ilmakehästä.

Metsät peittävät kolme neljäsosaa Suomen maapinta-alasta. Metsillä ja niiden käsittelyllä on iso vaikutus vesistöihin.

Kautta aikojen metsiin liittyneet erilaiset, osittain ristikkäiset, tavoitteet ovat puhuttaneet ja niitä on pitänyt yhteensovittaa. Teollisen toiminnan alkaessa etsittiin tasapainoa metsänomistajien ja puukäyttäjien välillä. Sellu- ja paperiteollisuuden valtavan puutarpeen kattamiseksi ojitettiin soita, jotta syntyisi uutta metsää. Metsänhoitomenetelmät viritettiin niiden tarpeisiin.

Sittemmin ymmärrys metsäluonnon monimuotoisuudesta toi uusia tavoitteita. Ja viime aikoina uutta yhteensovitettavaa on tuonut ymmärrys metsien tärkeästä roolista ilmastokriisin ratkaisemisessa.

Yhteiskuntasopimukset ovat olleet keinoja sovittaa yhteen erilaisia metsiin liittyviä ristikkäisiä intressejä eri aikoina. Ne ovat olleet enemmän tai vähemmän yhteisesti sovittuja ja jaettuja tavoitteita yhteiskunnan eri sidosryhmien kesken. Tavoitteiden edistämiseksi valtio on päättänyt erilaisista politiikkatoimista kuten lainsäädännöstä, tuista ja veroista.

Viime vuosikymmenet metsistä on sovittu tavoiteltavan enemmän vientieuroja, parempaa monimuotoisuutta, suurempia ilmastohyötyjä sekä virkistystä ja luonnontuotteita. Yleinen ajatus on ollut, että hakkuita lisäämällä tämä kaikki voidaan saavuttaa.

Todellisuus on kuitenkin ollut toisenlainen. Metsäluonnon monimuotoisuutta ei ole saatu kasvuun. Puusta saatu arvonlisä on laskenut. Metsien hiilivaraston kasvu on romahtanut. Huoli hakkuiden vesistövaikutuksista on yhä suurempaa.

Nykyiset hakkuumäärät eivät ole kestäviä edes puuntuotannollisesta näkökulmasta. Se on johtanut yhä nuorempien metsien päätehakkuisiin ja voimakkaampiin harvennuksiin. Monissa maakunnissa hakataan enemmän mitä voidaan kestävästi ylläpitää.

Tarvitaankin uusi yhteiskuntasopimus, jolla sovitetaan yhteen luontokadon torjumiseen, hiilivaraston kasvuun, talouskäyttöön, virkistykseen ja muuhun metsänkäyttöön liittyvät tavoitteet. On pystyttävä tekemään vähemmästä hakkuumäärästä arvokkaampia tuotteita. On sovittava oikeudenmukaisesta kustannustenjaosta ja politiikkatoimista, joilla tavoitteiden pääsyyn ohjataan.

Uutta yhteiskuntasopimusta ei voi tehdä metsänomistajien pään yli ministerin ja suurten metsäyhtiöiden johtajien kahvihetken lomassa. Yhteisen pöydän ääreen tarvitaan valtion lisäksi metsänomistajat, puunkäyttäjät, tutkijat, ympäristöjärjestöt, metsäammattilaiset, teollisuus, retkeilijät ja muut metsään liittyvät tahot.

Harjoitus ei ole helppo, mutta se on välttämätön. Vain siten voimme varmistaa vihreän kullan kestävän käytön tulevaisuudessakin.

Kolumnin kirjoittaja on kansanedustaja (vihr.)