
Kartonkeja valmistava Metsä Board oyj vaihtaa toimitusjohtajaa 7.4. alkaen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Metsä Groupin strategiajohtaja Esa Kaikkonen.
Johtajamuutoksella yhtiö ryhtyy hakemaan uutta kehitysvaihdetta, muotoilee Metsä Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Hämälä MT:lle.
”Olemassa olevaa liiketoimintaa on kehitetty Mika Joukion voimin, viimeisimpänä Takon tehtaiden saneeraus, ja nyt on hyvä hetki lähteä uuden toimitusjohtajan voimin hakemaan uutta jaksoa”, Hämälä sanoo.
Metsä Board ilmoitti maaliskuussa sulkevansa Takon kartonkitehtaan Tampereella.
Kiristynyt kilpailutilanne ja korkea inflaatio on ollut yhtiön haasteena. Esimerkiksi taivekartonkia on tullut viime vuosina markkinoille runsaasti Kiinasta.
”Haasteena on katsoa globaalissa kilpailutilanteessa, että meidän kilpailukyky kaikilta elementeiltä riittää. Kustannusinflaatio on ollut kovaa, ja ehkä tuotepuolella ei ole vastaavaa kehitystä pystyttä tekemään”, Hämälä kommentoi.
Yhdysvaltojen mahdollisesti asettamiin tulleihin Hämälä suhtautuu sen sijaan rauhallisesti. Yhdysvallat on Metsä Boardille tärkeä markkina, ja liikevaihdosta runsaat 20 prosenttia on tullut viennistä maahan.
Metsä Board vie kuitenkin Yhdysvaltoihin lähinnä kartonkilaatuja, joita siellä ei valmisteta.
”Esimerkiksi taivekartonkia ei valmisteta Yhdysvalloissa ja meidän korkealaatuiset päällystetyt lainekartongit ovat myös tuote, joille ei korvaavia tuotteita Yhdysvalloissa ole. Siinä mielessä meillä on hyvä markkinasegmentti, missä toimitaan.”
Joukio jatkaa Metsä Boardin palveluksessa lokakuun 2025 alkuun asti ja toimii Kaikkosen tukena tehtävän siirtymävaiheessa.
Esa Kaikkosella on 27 vuoden kokemus Metsä Group -konsernista. Ennen nykyistä tehtäväänsä konsernin strategiajohtajana hän on toiminut muun muassa Metsä Tissue Oyj:n toimitusjohtajana (2018–2025), Metsä Woodin toimialajohtajana (2013–2018) sekä konsernin lakiasiainjohtajana (2003–2013).
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
