• Nämä ovat lohikalan vapaa-ajankalastusta koskevat säännöt Suomen merialueilla tänä kesänä

    Lohen vapaa-ajankalastus Suomen merialueilla, Suomenlahtea lukuun ottamatta, toteutetaan vuonna 2025 viime lokakuun maatalous- ja kalastusneuvoston ratkaisun mukaisesti.
    EU:n lohenkalastusrajoitukset vapaa-ajankalastukselle ovat voimassa 2025 ja mahdollisesta jatkosta päätetään loppuvuodesta.
    EU:n lohenkalastusrajoitukset vapaa-ajankalastukselle ovat voimassa 2025 ja mahdollisesta jatkosta päätetään loppuvuodesta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    15.3.202522:00
    Eija Vallinheimo

    Kalatalouden keskusliiton mukaan vapaa-ajankalastuksessa voidaan ICES osa-alueilla 29, 30 ja 31 ottaa saaliiksi yksi mitan täyttävä eväleikattu lohi kalastajaa kohden päivässä. Lohen kalastus on lopetettava loppupäivän ajaksi sen jälkeen. Kaikkien kalalajien kaikki saaliiksi otetut yksilöt on purettava kalastusveneestä maihin kokonaisina

    Lisäksi tulee muistaa, että kaikki kalastuksessa saadut rasvaevälliset luonnonlohet on päästettävä heti takaisin mereen.

    Kaikki rasvaevälliset luonnonlohet on päästettävä heti takaisin mereen. Sääntö ei koske Suomenlahtea.

    Tästä säännöstä saa poiketa 1.5.–31.8. alueella, joka ulottuu rannikosta neljä meripeninkulmaa eli 7,41 kilometriä perusviivan ulkopuolelle, ottaa saaliiksi sekä eväleikattuja että rasvaevällisiä mitan täyttäviä lohia, kuitenkin enintään kaksi lohta kalastajaa kohden päivässä. Lisäksi Ahvenanmaalla on voimassa oma lainsäädäntö.

    Neuvoston asetus kieltää pitkäsiimakalastuksen Pohjanlahdella ympäri vuoden neljän merimailin ulkopuolella perusviivasta mitattuna. Pitkäsiimakalastus on sallittua rajoitusten mukaisesti noudatettuna alueella, joka ulottuu rannikosta neljä meripeninkulmaa perusviivan ulkopuolelle.

    Lohen verkkokalastusta ei säädellä neuvoston asetuksella ja se on sallittua myös neljän merimailin ulkopuolella perusviivasta mitattuna yllä olevan kansallisen asetuksen aikarajoitusten mukaisesti. Myös verkko- ja ajosiimakalastuksessa on voimassa yhden tai kahden lohen päiväkiintiöt.

    Neuvoston asetus ei koske Suomenlahtea. Suomenlahdella saa kansallisen lainsäädännön mukaisesti ottaa kaksi rasvaevällistä tai rasvaeväleikattua lohta vuorokaudessa kalastajaa kohden eikä alueella ole ajallisia rajoituksia.

    Vapaa-ajankalastuksen saalis- ja pyyntitietojen ilmoitukset ovat pakollisia vuoden 2025 alusta tietyille kalalajeille, kuten lohelle. Saalistietoja keräämällä saadaan tietoa kalakantojen tilasta. Saalisilmoitus on tehtävä viimeistään 14 vuorokauden kuluessa kalan pyydystämisestä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös vapautettuja kaloja. Ilmoituksen voi tehdä Omakala-sovelluksen avulla.

    EU:n lohenkalastusrajoitukset vapaa-ajankalastukselle ovat voimassa vuoden 2025 ja mahdollisesta jatkosta päätetään loppuvuodesta.

    Lisää aiheesta
    • Luonnonlohikanta ei ole uhattuna rannikkokalastuksen takia, arvioi tieteellisen kalastuksen analyysi.

      Kalastus | Rannikkokalastus voi jatkua lohikannan siitä kärsimättä

      Tilaajalle
    • Kesällä 2003 pyydystetyt juhannuslohet. Kuvassa Erkki Jämbäck (vas.) ja Ramppa Tornberg.

      Erä | Tenojoen testamentti on mukaansa tempaava kuvaus lohisouduista ja ajasta, joka ei ehkä enää palaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle