• IS: Härski mustikkavarkaus – monen tunnin työ meni hukkaan

    Vain tyhjät mustikkaämpärit jätettiin, kun marjat vietiin poimijan lähistöltä Ruskolla.
    Luonnonmarjojen poiminta on monelle tapa ansaita lisätienestejä, mutta myös varkaat voivat iskeä apajille. Kuvituskuva.
    Luonnonmarjojen poiminta on monelle tapa ansaita lisätienestejä, mutta myös varkaat voivat iskeä apajille. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Rikokset
    26.7.202410:45
    Kristiina Antell

    Naantalilainen Somchit Koskela oli ehtinyt poimia keskiviikkopäivänä kuuden tunnin aikana noin 35 litraa mustikoita ja suunnitteli jo kotiinlähtöä ruskolaisesta metsästä.

    Hän halusi kuitenkin poimia vielä vähän lisää, sillä kerää mustikoita myyntiin. Lähistölle jätetyt marjat olivat tällä välin kadonneet, kertoo Ilta-Sanomat (IS) uutisessaan.

    Poimijan mies Lasse Koskela epäilee, että asialla ovat olleet ammattivarkaat, sillä marjat oli siirretty toisiin astioihin.

    ”He olivat tarkoituksella jättäneet ne meidän ämpärit siihen, että eivät jäisi rysän päältä kiinni”, hän toteaa IS:lle.

    Lasse Koskela aikoo jatkossa hakea vaimonsa poimimia marjoja kesken päivän metsästä, jotta ne saadaan turvaan.

    Hänen mukaansa vastaavia varkauksia on ollut viime kesänä Alastarolla ja Helsingissä.

    Marjojen poiminta ja myynti ovat Koskeloiden yhteinen harrastus, jolla he ansaitsevat lisätienestejä.

    Ilta-Sanomat: Lasse järkyttyi marja­varkaudesta metsässä – ”Todella härskiä toimintaa”

    Lisää aiheesta
    • Marjanpoiminta ansaintamielessä on kovaa fyysistä työtä.

      Marjat ja sienet | Marjatienestiä ei saa helpolla – poimija tienaa parhaiten myymällä itse ilman välikäsiä

    • Jo pieni hipaisu mustikan pinnassa paljastaa sen todellisen pintavärin.

      Marjat ja sienet | Onko mustikka oikeasti sininen? Pinnan hankaaminen paljastaa sen todellisen värin

    • Vadelmaa kannattaa etsiä hakkuuaukoilta. Aukeilta löytyy usein myös puolukoita.

      Marjat ja sienet | Moni luulee, että parhaat marjasaaliit löytyvät vanhoista luonnonmetsistä – parhaat apajat ovat kuitenkin aivan muualla

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    mustikat
    marjavarkaus
    Rusko
    Somchit Koskela
    Ilta-Sanomat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle