• Savon Sanomat: Puolangan laittomasta hirvijahdista langetettu tuomiot

    Kainuun käräjäoikeus on antanut tuomionsa hirvijahtijutussa, jossa Puolangalla kaadettiin hirviä saatuja lupia enemmän.
    Seurue kaatoi enemmän hirviä kuin mihin oli lupia. Kuvituskuva.
    Seurue kaatoi enemmän hirviä kuin mihin oli lupia. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Erä
    22.11.202512:00
    Eija Vallinheimo

    Tapauksessa seurue jatkoi hirvenpyyntiä vielä sen jälkeen, kun heidän saamansa luvat oli jo käytetty. Hirviseurueella oli lupa kaataa yksi aikuinen hirvi ja kaksi vasaa, mutta he kaatoivat lopulta neljä aikuista hirveä ja kaksi vasaa.

    Tapaus sattui Puolangalla syksyllä 2022. Käräjäoikeuden antaman tuomion mukaan kyseessä oli perusmuotoinen metsästysrikos ja luvaton pyynti.

    Tapausta ei katsottu törkeäksi metsästysrikokseksi, koska jahdilla ei tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyöty. Metsästäjien motiivina oli kompensoida edellisten vuosien tappiota ja lihat tulivat omaan käyttöön.

    Kainuun käräjäoikeus tuomitsi vastaajat osallisuudestaan riippuen 40–65 päivän ehdolliset vankeusrangaistukset ja yhden vuoden mittaiset metsästyskiellot. Valtiolle menetettäviksi tuomittiin yhteensä kolme asetta, nostotalja, hirven nostoon käytetty teline sekä hirven paloitteluun käytetty kaarisaha. Korvattavaksi tuli myös yhteisvastuullisesti kahden aikuisen hirven arvo eli noin 5 000 euroa.

    Tapauksen tutkinnassa löytyneet valokuvat johtivat Pohjois-Savon suuren Savukukko-salametsästysvyyhdin paljastumiseen.

    Savon Sanomat: Pohjois-​Savon salametsästysvyyhdissä tuomittujen luvaton hirvijahti ei ollut törkeä metsästysrikos

    Lisää aiheesta
    • Seurue kaatoi yhteensä neljä aikuista hirveä ja kaksi vasaa. Kuva ei liity tapaukseen.

      Erä | Yle: Puolangan laiton hirvijahti käräjäoikeuden käsittelyssä – ”Jahti meni aivan poskettomaksi”

    Artikkelin aiheet
    laiton metsästys
    hirvijahti
    Puolanka
    Kainuun käräjäoikeus
    Metsästys
    Metsästyslaki
    Rangaistukset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle