• Yle: Puolangan laiton hirvijahti käräjäoikeuden käsittelyssä – ”Jahti meni aivan poskettomaksi”

    Hirvien laittomat kaadot Puolangalla syksyllä 2022 olivat erityisen suunnitelmallisia ja niillä tavoiteltiin syyttäjän mukaan huomattavaa taloudellista hyötyä.
    Seurue kaatoi yhteensä neljä aikuista hirveä ja kaksi vasaa. Kuva ei liity tapaukseen.
    Seurue kaatoi yhteensä neljä aikuista hirveä ja kaksi vasaa. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Erä
    1.11.202512:00
    Eija Vallinheimo

    Kainuun käräjäoikeus on käsitellyt loppuviikosta yksityisen seurueen laitonta hirvijahtia Puolangalla. Seurue kaatoi hirviä vielä senkin jälkeen, kun se oli käyttänyt heille myönnetyt hirvilupansa Kuirin metsästysalueella valtion mailla.

    Seurueella oli lupa kaataa yksi aikuinen hirvi ja kaksi vasaa, mutta he kaatoivat yhteensä neljä aikuista hirveä ja kaksi vasaa. Syyttäjä arvioi, että jahti olisi jatkunut vielä kuudennenkin kaadon jälkeen ilman viranomaisten väliintuloa.

    Seurue oli viestitellyt Whatsapp-ryhmässään heinäkuussa 2022 tyytymättömyydestään hirvilupaansa.

    Seurue oli mahdollisesti vitsillä kirjoitellut ryhmässä, voisiko yksi aikuinen ja kaksi vasaa eli 1+2 tarkoittaakin 12 tai jopa 21 hirveä.

    Yksi syytetty kertoi kuulusteluissa, että hirvijahti ”meni aivan poskettomaksi”.

    Toinen syytetty on perustellut tapahtunutta sillä, että edellisenä syksynä saalista ei saatu lainkaan ja vuoden 2022 jahdilla haluttiin tasata edellistä syksyä, josta koitui kuluja, mutta vastineeksi ei saatu hirviä.

    Puolangan tapauksen tutkinnasta alkoi paljastua myös Suomen suurin metsästysrikosvyyhti, josta on käytetty nimeä Savukukko.

    Yle: Hirviseurue pohti, tarkoittaako 1+2 hirveä 12:ta vai 21:tä – näin alkoi paljastua Suomen suurin metsästys­rikosvyyhti

    Lisää aiheesta
    • Kainuun käräjäoikeudessa piti käsitellä hirvien laitonta metsästystä tiistaina 25. helmikuuta.

      Erä | Yle: Hirvien salakaatokäräjät peruttu Kainuun käräjäoikeudessa

    • Hirvenmetsästyksen aluelupahakemuksissa valtion alueille on aikaisempia vuosia enemmän ilmoitettu metsästäjiksi ulkomailla asuvia henkilöitä.

      Erä | Hirvenmetsästyksen aluelupahakemuksissa on tänä vuonna paljon ulkomailla asuvia henkilöitä – Metsähallitus setvii osallistujien taustoja

      Tilaajalle
    • Antti Kuivalaisen mielestä erävalvonnan pitäisi keskittyä enemmän vakaviin metsästysrikoksiin. Kuvituskuva.

      Erä | Erävalvontaselvitys kirvoittaa keskustelua – ”Erävalvonnan puuhastelusta pitäisi päästä ammattimaiseen toimintaan”

      Tilaajalle
    • Käräjäoikeuden tekemästä ratkaisusta tulee valittaa hovioikeuteen 30 päivän kuluessa ratkaisun antamisesta.

      Erä | Juuri päättyneet Savukukko-metsästysrikoskäräjät oli erikoinen näytös, josta ei käänteitä puuttunut

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle