Aktivistielokuvan tehneelle Virpi Suutarille jäi eduskuntatalon töhrimisestä ”häiritsevä tunne” – häntä syytetään puolisonsa Martti Suosalon sysäämisestä metsäaktivismiin

Dokumenttiohjaaja Virpi Suutarin elokuva Havumetsän lapset sukeltaa metsäaktivistien mietteisiin ja toimintaan. Maaliskuussa julkaistua dokumenttia on suitsutettu niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja nyt se kiertää maailmalla alan festivaaleilla.

Suutarin mukaan aktivismin ympärillä velloo ennakkoluuloja ja suoranaista vihaa. Ohjaaja on saanut runsaasti palautetta sellaisilta, jotka eivät ole aiemmin ymmärtäneet aktivisteja, mutta elokuvan katsottuaan ymmärtävät heitä paremmin.

Suutarin puoliso, näyttelijä Martti Suosalo on yksi syvästi vaikuttuneista.

”Puolisolla karkasi hieman lapasesta. Hän meni muun muassa Greenpeacen kampanjaan mukaan”, Suutari hymyilee.

Kampanjassa Suosalo vetoaa metsäyhtiöihin, jotta ne lopettaisivat puun ostamisen luonnonmetsistä. Lisäksi Suosalon kiertävässä telttateatterissa on kesän mittaan esitetty kirjailija, biologi Juha Kauppisen kirjoittamaa näytelmää Starman, joka pureutuu suomalaisten luontosuhteeseen ja luontoa tuhoaviin voimiin.

Pian Suutarille alkoi sadella syytöksiä siitä, että hän on riistänyt suosikkinäyttelijän Suomen kansalta ja kietonut hänet oman ideologiansa pauloihin.

Metsäaktivisteihin tutustuttuaan Suutari tajusi, ettei heidän toimintansa ole mitään ”hippien hääräilyä”, vaan kourallinen ihmisiä voi oikeasti saada paljon aikaiseksi. Pysäyttää hakkuut, liikenteen tai tehtaan toiminnan ja herättää sillä tavoin keskustelua.

Toiminta pistää ihmiset hankkimaan tietoa, että mitä nyt vastustetaan ja miksi. Sen jälkeen voi päättää, miten itse suhtautuu tilanteeseen. Koski se sitten turvetuotantoa, turkistarhausta tai valtion metsien hakkuita.

”Esimerkiksi Aalistunturin hakkuista media otti kopin ja asiaa puitiin A-studiossa ja uutisissa”, Suutari muistelee.

Havumetsän lapsissa seurataan, kun Luontoliiton aktiivi Ida pysäyttää metsäkoneen pimeässä talviyössä. Tuolloin Metsähallitus hakkasi suojeltua Aalistunturia ympäröiviä metsiä. Alueelle oli esitetty uuden kansallispuiston perustamista.

Aktivistit kokevat, että he osana Suomen kansaa omistavat valtion metsää, koska ne ovat kansallista omaisuutta. Onko poliisilla oikeus kantaa valtion maille leiriytyneitä nuoria pois paikalta?

Havumetsän lapsia kuvatessaan Suutari koki, että Metsähallituksen metsätalouspuoli oli kaikkein umpimielisin keskustelutaho, jos verrataan metsäyhtiöihin. Ohjaajan mielestä metsäalalla tuntuu vallitsevan yhä hyvä veli -verkosto.

Havumetsän lapset -dokumenttielokuvassa esiintyvä Ida elää ja hengittää luontoa joka solullaan. Nuoret ovat ytimiään myöten huolissaan planeetan tulevaisuudesta.  Kuva: Havumetsän lapset

Suutari ei suoralta kädeltä sano, millaisen aktivismin hän hyväksyy ja missä menee raja. Väkivaltaa hän ei ainakaan siedä.

Eduskuntatalon töhrinnästä verenpunaisella maalilla hänelle jäi häiritsevä tunne.

”Toisaalta aktivistit olivat miettineet tarkkaan, että maalin saa pois. Ehkä väriaine eduskuntatalon pylväissä on pieni asia verrattuna siihen, ettei hallitus kuuntele tutkijoita. Toiminta on kaksinaismoralistista.”

Sen sijaan aktivistien toiminta on usein hyvinkin linjassa tutkimustulosten kanssa. Hakkuita ja turpeennostoa pitää vähentää, jotta metsien hiilinielu säilyy ja luontokato pysähtyy.

Suutari kiertää yhä maailmalla Havumetsän lasten kanssa. Samaan aikaan tekeillä on elokuva raakuista.

”Rikospaikka on kuvattu. Raakut ovat itseään isompi aihe. Yhtäkkiä koko kansakunta tietää, mitä ovat raakut ja kaikille on muodostunut mielipide niistä ja tämän maan tavoista toimia”, ohjaaja muotoilee.

Hän kehuu pitkäikäisiä jokihelmisimpukoita hyvin kuvauksellisiksi olennoiksi. Ne edustavat nyt käynnissä olevaa murrosta.

Aiemmin metsäteollisuuden propaganda on jyrännyt suomalaisten mielenmaisemassa ja kulttuurissa. Tukkijätkistä on kymmenittäin elokuvia ja lauluja, ja savotoilla oloa on romantisoitu.

Nyt puhaltavat uudet tuulet.