• Asiantuntija: Hiilen talteenotto pitää aloittaa isosti – Suomessa äärimmäisenä uhkana kotien puulämmittämisen lopettaminen

    Asiantuntijan mukaan hiilen talteenoton lisääminen on välttämätöntä. Puulämmittämisen lopettaminen kodeissa olisi täysin epärealistista.
    Tilaajalle
    Saunan lämmityksestäkin haluttaisiin tehdä syntipukki, mutta asiantuntija pitää sitä täysin mahdottomana ajatuksena.
    Saunan lämmityksestäkin haluttaisiin tehdä syntipukki, mutta asiantuntija pitää sitä täysin mahdottomana ajatuksena. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Energia
    19.2.202416:00
    Jukka Hämäläinen

    Bioperäisen hiilen talteenotto on seuraava vaihe energiajärjestelmän muuttamisessa, näkee Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

    Päästöjen vähentäminen on edelleen tärkeintä, mutta hiilenpoisto pitää hänen mukaansa aloittaa isosti tämän vuosikymmenen aikana.

    ”Suomi tuottaa valtavasti biogeenistä hiilidioksidia, jonka voisi taivaalle päästämisen sijaan ottaa talteen. Siitä saadaan myös raaka-ainetta, joka voidaan jalostaa erilaisiksi tuotteiksi, esimerkiksi sähköpolttoaineiksi tai varastoida. Tähän kaikkeen liittyy suuri mahdollisuus teknologian ja osaamisen globaaliin vientiin.”

    ”Paine hiilenpoistamiseen vain kasvaa, jollei päästöskenaarioiden tavoitteisiin ylletä. Kysyntää riittää, jos täällä keksitään jotain fiksua. Hiilenpoistosta maksetaan jo nyt vapailla markkinoilla, mutta markkina on vasta kehitysvaiheessa. Toisessa mittaluokassa oltaisiin, jos esimerkiksi vuodesta 2030 eteenpäin EU loisi hiilidioksidien talteenottoon velvoitepohjaiset markkinat.”

    Näin Laurikka totesi Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n ja Metsäteho Oy:n webinaarissa.

    Laurikka kiirehtii aloittamaan hiilen talteenoton valmistelun.

    ”Parasta teknologiaa ei kannata jäädä odottamaan, vaan nyt on syytä edetä nopeasti ja kehittää teknologiaa matkan varrella.”

    Ainakin alkuvaiheessa Laurikan edustama bioenergia-ala toivoo yhteiskunnalta kannustimia kehitystyöhön. ”Ei keppiä, koska kyse on ilmaston hyväksi koituvista toimista”.

    ”Perinteisestä bioenergiasta luopuminen koskisi Suomen kotitalouksissa kaikkea puulla lämmittämistä.”

    Maailmanlaajuinen nettonolla-skenaario tähtää siihen, että maapallon lämpötila ei nouse enempää kuin puolitoista astetta.

    Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) visioi, että tavoitteen saavuttamiseksi maailmassa lisättäisiin valtavasti modernin bioenergian tuotantoa, mutta luovuttaisiin samalla kokonaan perinteisen bioenergian, kuten kehittyvien maiden puuhiilen ja kotitalouksien polttopuun poltosta hyvin nopeasti vuoteen 2030 mennessä.

    ”Suomessa se koskisi kotitalouksissa kaikkea puulla lämmittämistä niin helloissa, uuneissa kuin saunoissa”, Harri Laurikka konkretisoi.

    Tällainen skenaario on Laurikan mielestä täysin epärealistinen. Kun EU:n komissio vuonna 2023 tarkisti kansalliset suunnitelmat päästöjen vähentämiseksi, kävi ilmi, että EU ei vielä ole oikealla polulla tavoitteissaan uusiutuvan energian lisäämiseksi.

    Suomessa ja maailmalla ilmakehään tuprutetaan valtavat määrät hiilidioksidia. Miksei sitä otettaisi talteen ja jalostettaisi uusiokäyttöön?
    Suomessa ja maailmalla ilmakehään tuprutetaan valtavat määrät hiilidioksidia. Miksei sitä otettaisi talteen ja jalostettaisi uusiokäyttöön? Kuva: Markku Vuorikari

    ”Jotta uusiutuvan energian tavoite voidaan saavuttaa, suunnitelmat on myös toteutettava. Vielä siis puuttuu lisäksi kunnianhimoa. Ja on jäsenmaita, joilta sitä puuttuu enemmän kuin toisilta.”

    Hiilen poistaminen kierrosta, eli talteenotto, toisi merkittävän helpotuksen, jos EU lähtee tavoittelemaan komission äskettäin ehdottamaa 90 prosentin päästövähennystä 1990 tasolta vuoteen 2040 mennessä.

    Suomi on suhteellisesti toiseksi suurin bioenergian käyttäjä Euroopassa.

    Suomalaiset on vasta äskettäin opetettu suosimaan puunpolttoa.

    Vielä 1990-luvun alussa puun energiakäyttö oli vähäistä. Vuosikymmenen puolivälissä laadittiin metsäohjelma, jonka yksi tavoite oli puun energiakäytön lisääminen oli. Nyt puunpoltolla korvataankin laajasti fossiilisia polttoaineita.

    Suomessa bioenergiaa käytetään enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Meillä bioenergian osuus oli 32 prosenttia vuonna 2022. Siitä puuta oli 28 prosenttiyksikköä. EU:ssa bioenergian osuus vuonna 2021 oli 24 prosenttia.

    Suomi on suhteellisesti toiseksi suurin bioenergian käyttäjä Euroopassa. Edellä on vain Latvia. Määrällisesti suurimmat bioenergian hyödyntäjät ovat Saksa, Ranska, Italia ja Ruotsi, joiden jälkeen Suomi tulee viidentenä.

    ”Uusiutuvan energian käyttö kasvoi Suomessa nopeasti. Kaikesta uusiutuvan energian käytöstä, johon lasketaan myös esimerkiksi vesi- ja tuulivoima, biomassan osuus vuonna 2022 oli 76 prosenttia ja siitä puuta 68 prosenttiyksikköä.”

    ”Nämä luvut sekä IEA:n ja EU:n skenaariot on hyvä pitää mielessä. Jos puhutaan puunpolton lopettamisesta, niin millä aikataululla se olisi mahdollista ja kuinka tarkoituksenmukaista se edes olisi”, Laurikka kysyy.

    Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.

    Yksi keskeinen hiilidioksidin lähde on perinteisen bioenergian polttaminen.
    Yksi keskeinen hiilidioksidin lähde on perinteisen bioenergian polttaminen. Kuva: Kari Salonen
    Lisää aiheesta
    • Puuta polttavat laitokset ovat pisteitä, joissa ihminen voi kaapata fossiilisten polttoaineiden käytön ilmakehään tuomaa hiidioksidia.

      Energia | CCU tekee ilmastopahikselta näyttävistä savupiippulaitoksista ilmastonmuutoksen pysäyttäjiä

    • Suomen energiasta 29 prosenttia tuotettiin viime vuonna puulla ja 3 prosenttia energiaturpeella.

      Metsäenergia | Bioenergian käyttäjät ovat huolissaan puun ja turpeen polton hyväksyttävyydestä

    • Luonnonvarakeskuksen yliaktuaarin Tuomas Niinistön mielestä on olennaista, että käytetty puu hyödynnetään täysi­painoisesti ja se ohjautuu hiiltä mahdollisimman pitkään sitoviin tuotteisiin. Esimerkiksi hirsirakennuksiin hiili sitoutuu pitkäksi aikaa.

      Energia | Puun energiakäyttö tulee vähenemään

    • Hakkeenpoltossa syntyvän hiilidioksidin uskotaan olevan tulevaisuuden sähköpolttoaineiden raaka-aineena. Savon Voiman Joensuun hakevoimalan yhteyteen kaavailtu laitos on yksi monista suunniteilla olevasta vihreän metanolin valmistuspisteestä.

      Energia | Tehtaan savu muuttuu pian polttoaineeksi auton tankkiin: vetytalous jalostaa puunpoltosta syntyvän hiilidioksidin hyötykäyttöön

      Tilaajalle
    • Bioenergia parantaa EU:n huoltovarmuutta ja edistää päästövähennystavoitteen saavuttamista.

      Metsäenergia | EU huolissaan hiilinieluista − bioenergialle jää silti kasvumahdollisuuksia

    • Ei polteta tulevaisuutta -kampanja käyttää kuvia todistamaan ainespuun päätymistä polttoon.

      Metsäenergia | Luontoaktivistit väittävät kuvakampanjassaan, että ainespuuta poltetaan energiaksi − näin Bioenergia ry vastaa kritiikkiin

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi