Ristiinlaminoitujen massiivipuulevyjen eli CLT-levyjen tuotanto ei jatku Kauhajoella.
Konkurssiin päätyneen CLT Plantin tuotantolinjan koneet on ostanut puunjalostuskoneita myyvä Wood Machinery Center Finland.
Wood Machinery Center Finlandin yrittäjä Tapio Ylipuranen kertoo, että koneet ovat herättäneet hyvin kiinnostusta. Kyselyitä on tullut yli 30.
”Kiinnostuneita on sen verran paljon, että ne menevät aika nopeasti”, Ylipuranen sanoo.
Koneet päätyvät lähes varmasti ulkomaille. Eniten kyselyitä on tullut Puolasta, Slovakiasta, Itävallasta ja Saksasta. Suomalaiset kiinnostuneet ovat olleet vähissä.
”Muutama kysyjä on ollut Suomestakin, mutta enemmistö on ollut kauppiaita, jotka olisivat myyneet koneet ulos. Kotimaisen teollisuuden tilanne on haastava. Olemme kyllä tarjonneet niitä parille toimijalle.”
Koneiden kauppahinnasta Ylipuranen antaa ympäripyöreän vastauksen.
”Se tietysti riippuu siitä, mitä kaikkea kauppaan kuuluu. Minulle on kerrottu, että aikanaan koneista on maksettu seitsemän ja puoli miljoonaa euroa.”
CLT Plant hanki konkurssia viime vuoden joulukuussa. Yhtiöllä oli 4,9 miljoonan euron velat.
Konkurssipesän tavoitteena oli myydä tehdas ja koneet yhtenä kokonaisuutena. Toisin kuitenkin kävi.
Nyt konkurssipesä jatkaa tehdaskiinteistön myyntiä. Kiinteistön ja rakennuksen omistaa konkurssipesän kokonaan omistama kiinteistöyhtiö.
Kaupan on joko kiinteistön omistavan yhtiön osakekanta tai varsinainen kiinteistö.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
