• Metsäammattilaiset kertovat: Näin talvikausi on kohdellut puunkorjuuta eri puolilla Suomea

    Etelässä kaivataan kunnon pakkasia, jotta satanut lumi pysyisi maassa.
    Tilaajalle
    Etelä-Suomessa metsänpohjat eivät ole ehtineet jäätyä, sillä lämpötila on pysytellyt pitkään plussan puolella. Ajouria on havutettu harvennustyömaalla Hämeenlinnan Rengossa.
    Etelä-Suomessa metsänpohjat eivät ole ehtineet jäätyä, sillä lämpötila on pysytellyt pitkään plussan puolella. Ajouria on havutettu harvennustyömaalla Hämeenlinnan Rengossa. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsäkoneet
    27.1.202507:00
    Suvi Jylhänlehto

    Oikkuileva sää on haastanut puunkorjuuta eri puolilla maata.

    Etelä-Savossa Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaan korjuuesimies Toni Nevalainen kuvailee korjuukelejä vuodenaikaan nähden haastaviksi, sillä lämpötilat ovat viipyilleet plussan puolella.

    ”Ei ole lunta eikä pakkasta.”

    Lunta on kyllä satanut, mutta se on tullut sulaan maahan ja sitten sulanut pois. Haastatteluhetkelläkin pyrytti, mutta ennusteen mukaan lumi muuttuisi pian vedeksi.

    Nevalaisen mukaan varsinaisille talvikohteille ei pääse, sillä metsänpohjat eivät ole jäätyneet.

    ”Vaikka niitä pääsisi polkemaan, ne eivät jäädy.”

    Nevalainen harmittelee myös sitä, että sula maa lisää puunkorjuun aiheuttamaa vesistökuormitusta, kun irtoainesta lähtee liikkeelle.

    Hän toivoo, että sateet tulisivat lumena ja pakkanen kiristyisi.

    ”Kaikista pahin on, kun lämpötila vatkaa plussan ja miinuksen molemmin puolin.”

    Jameko oy:n Tommi Jauhiainen ajoi puuta ja Kuljetusliike E. Nousiaisen Jesse Valovuori lastasi sitä puutavara-auton kyytiin keskiviikkona Rengossa.
    Jameko oy:n Tommi Jauhiainen ajoi puuta ja Kuljetusliike E. Nousiaisen Jesse Valovuori lastasi sitä puutavara-auton kyytiin keskiviikkona Rengossa. Kuva: Jarno Mela

    Kanta-Hämeessä urakoiva metsäkoneyrittäjä Jukka Jantunen on samoilla linjoilla: talvikorjuukausi ei ole lähtenyt kunnolla käyntiin.

    Jantusen mukaan talvileimikoita on kolmenlaisia: niitä ei joita ei päästä korjaamaan kesällä huonon tien vuoksi, viljelysmaiden takana olevat metsät sekä ne, joissa metsänpohja ei kestä kesäkorjuuta.

    ”Talvitien päässä olevia leimikoita on päästy korjaamaan, mutta metsä ei ole jäässä yhtään.” Jukka Jantunen

    ”Talvitien päässä olevia leimikoita on päästy korjaamaan, mutta metsä ei ole jäässä yhtään.”

    Säät ovat vaihdelleet kovasti, minkä vuoksi ennakkosuunnittelu on hankalaa.

    Helmi–maaliskuulle hän toivoo kireitä pakkasia, optimi olisi 10–25 astetta miinuksella.

    Jesse Valovuori kiristää kuormaliinat ennen lähtöä.
    Jesse Valovuori kiristää kuormaliinat ennen lähtöä. Kuva: Jarno Mela

    Autopuolella talven kelejä kiitellään.

    ”Pakkasta on ollut sen verran, että tiet ovat jäässä”, puunkuljetusyrittäjä Antti Nousiainen kertoo. Hänen yritys toimii Helsinki–Tampere–Pori-akselilla.

    Tieosuudet, joilla liikutaan harvemmin, kuten pienet metsätiet tai peltoreitit, ovat kuitenkin sulia.

    Etelä-Suomessa on tullut useita sankkoja myräköitä, jolloin lunta on saattanut tulla kerralla 40 senttimetriä. Kun niiden jäljiltä pikkutiet jäävät auraamatta, lumi eristää niin, etteivät tiet pääse jäätymään.

    Silloin kuljetusyrityksen täytyy käydä auraamassa ja jäädyttämässä reittiä, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia.

    ”Jos tie on yleisessä käytössä, se jäätyy hyvin”, Nousiainen selvittää.

    Puunkuljetuksen näkökulmasta kelit ovat olleet kohtuulliset, sillä tiet kantavat. Jesse Valovuori on ajanut puukuormia kahdeksan vuotta.
    Puunkuljetuksen näkökulmasta kelit ovat olleet kohtuulliset, sillä tiet kantavat. Jesse Valovuori on ajanut puukuormia kahdeksan vuotta. Kuva: Jarno Mela

    Pohjoiseen mentäessä pakkasta on ollut enemmän, mutta lunta on ollut poikkeuksellisen vähän.

    Metsänhoitoyhdistys Siikalakeuden johtajan Marko Koskelan mukaan korjuukelit ovat olleet kohtuulliset, mutta lumen puute on tuottanut hankaluuksia.

    ”Ei ole oikein materiaalia, millä saisi penkkateitä tasattua. Pölliauton on vaikea kulkea turvemaaleimikoille.”

    Toisaalta vähälumisuudessa on hyviäkin puolia: ”Ainakaan puut eivät mene hukkaan”, Koskela hymähtää.

    Tiet jäätyivät jo alkutalvesta kovilla pakkasilla. Nyt ongelmana on sivuteiden liukkaus.

    Sekä Koskela että Mänty-Saimaan Nevalainen pelkäävät, että talvikorjuukausi jää lyhyeksi. Vähäinen lumimäärä sulaa nopeasti, kun aurinko alkaa lämmittää.

    ”Ainakaan puut eivät mene hukkaan.” Marko Koskela

    Ensimmäinen täysin tyytyväinen henkilö löytyy Sallasta. Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin metsäpäällikkö Juha Hänninen kuvailee korjuukelejä erinomaisiksi.

    ”Suot ovat jäätyneet melkein itsestään”, hän toteaa.

    Pakkasta riittää ja lunta on sopivasti, 30–40 senttiä.

    ”Normaalisti lunta on haitoille asti, tuplamäärä tämänhetkiseen verrattuna”, Hänninen kertoo.

    Pitkät paukkupakkaset saattavat hyydyttää metsäkoneita, mutta nyt niistäkään ei ole ollut riesaa, sillä 30 asteen pakkasia on ollut vain lyhyissä jaksoissa.

    Lisää aiheesta
    • Metsänhoito | Kelirikko kiusaa puunkorjuuta, millaista on toimia metsänomistajan ja puunostajan välissä – MT Livessä koneyrittäjä Janne Oldenburg

    • Joulukuun alussa näytti Etelä-Suomessa hyvin epävarmalta, tuleeko kuluvasta talvesta yhtä suotuisa puunkorjuutalvi kuin kahdesta edellisestä.

      Puukauppa | Teollisuuden suuri puun tarve näkyi loka-marraskuun puukaupoissa: talvileimikoita ostettiin puolet enemmän kuin vuotta aikaisemmin

      Tilaajalle
    • Kuusia tappavat kirjanpainajat hakeutuvat talveksi karikkeen ja lumen suojaan.

      Metsä | Tämän takia pakkasista on turha toivoa helpotusta puiden hyönteistuhoihin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa