• Rokkiklubi hankki 20 hehtaaria hiljaista salomaata – aikoo jatkaa metsien suojelua tulevaisuudessakin

    Suojeltuna Tavastia-klubin metsä saa rauhassa monimuotoistua ja kehittyä ikimetsäksi.
    Tavastian hankkimassa suojelumetsässä kasvaa muun muassa metsälehmusta.
    Tavastian hankkimassa suojelumetsässä kasvaa muun muassa metsälehmusta. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä|Metsä
    1.10.202419:23
    Jukka Hämäläinen

    Helsingin Rock and Roll Oy käynnisti muutama vuosi sitten keräyksen oman suojelumetsän hankkimiseksi. Tavastia-klubin nimikkometsällä edistettäisiin luonnon monimuotoisuutta ja ehkäistäisiin metsäkatoa.

    Keräykselle asetettu tavoite saavutettiin syyskuussa ja nyt klubilla on juhlan paikka: ”Tavastian metsä on ostettu!” riemuitsee klubi tiedotteessaan.

    Tavastian metsäksi valikoitui Sotkajärven metsä Tammelasta, Kanta-Hämeestä.

    ”Metsä sopii erinomaisesti Hämäläis-Osakunnan omistuksessa olleen – ja nykyisinkin Hämäläisten talossa toimivan Tavastia-klubin nimikkometsäksi.”

    Sotkajärven metsä on laajuudeltaan parikymmentä hehtaaria. Metsää luonnehtivat monisatavuotiaat ylispuut, ja metsässä on hyvä rakenne, sillä se kätkee sisäänsä monimuotoisia tihentymiä. Puulajeista ovat edustettuina muun muassa harmaaleppä ja metsälehmus. Tavastian metsä saa uuden omistajan myötä rauhassa monimuotoistua ja kehittyä ikimetsäksi.

    "On hienoa, että voimme taistella ilmastonmuutosta vastaan yhdessä lipunostajien ja lahjoittajien kanssa. Olemme kiitollisia kaikille osallistuneille! Aiomme jatkaa suojelun parissa myös tulevaisuudessa. Pidämme ympäristölipun peruslippujen rinnalla, ja jatkamme ikimetsän suojelua", kertoo Helsingin Rock and Roll Oy:n toimitusjohtaja Mari Hatakka.

    Suojeluun ostettu Sotkajärven metsä sijaitsee Tammelan ylängöllä Ojajärven ja Sotkajärven välissä.

    "Olen iloinen siitä, että uusi suojelualue sijaitsee Tammelan ylängön hiljaisessa salomaassa,” sanoo Luonnonperintösäätiön kampanja- ja suojelujohtaja Anneli Jussila

    ”Tämä ympäristöään korkeammalla sijaitseva järviseutu saa suojelukaupan kautta ansaitsemaansa huomiota, ja toivon että voimme jatkaa suojelutyötä seudulla. Sotkajärven ympäristöstä löytyy runsaasti komeaa metsää, jota toivottavasti voidaan tulevaisuudessa suojella."

    Helsingin Rock and Roll Oy:n ja Luonnonperintösäätiön yhteisenä päämääränä on laajentaa Tavastian metsää. Ensi vuonna Tavastia-klubi täyttää 55 vuotta ja Luonnonperintösäätiö puolestaan juhlii 30-vuotista taivaltaan. Juhlavuosien kunniaksi on jo suunnitteilla uusia varainkeruu- ja suojelutoimia.

    Lisää aiheesta
    • Pentti Linkolan Riuttasalo-niminen muistometsä sijaitsee syrjäisellä alueella Toivakassa Keski-Suomessa lähellä Leivonmäen kansallispuistoa.

      Luonnonperintösäätiö kilpailee metsätiloista kiivaasti rahastojen kanssa

    • 1970-luvulla Pirunvuoren kallionlaelle perustettiin noin kolmen hehtaarin kokoinen suojelualue. Ennen tätä vuorelle suunniteltiin 1950-luvulla jopa hotellia ja huoltoasemaa.

      Luonto | Luonnonperintösäätiö teki uuden hankinnan Sastamalasta – Pirunvuoren suojelualueen pinta-ala kymmenkertaistuu

    • Mari Pantsarin mukaan talouskasvuun keskittyvän hallituksen päätös alistaa vanhat metsät hakkuu-uhan alle on taloudellisesti nurinkurinen.

      Metsäpolitiikka | Koneen säätiö käy metsäalan valtarakenteiden kimppuun ‒ tukee 1,6 miljoonalla eurolla näitä uusia tutkimushankkeita

      Tilaajalle
    • Yksityisen omaisuuden suojelun tulee perustua kilpailukykyiseen markkinavaihtoehtoon, ei pakkoon, kiteyttää eräs vastaaja.

      Metsänhoito | Metsänomistajat ovat valmiita lisäämään suojelualaa, kunhan rahoitusta löytyy

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsiensuojelu
    Tavastia-klubi
    Tammela
    Luonnonperintösäätiö
    ikimetsä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa