• Luke: susihavaintojen puute useilla alueilla viittaa metsästäjien ’lakkoilevan’ – ”On epärealistista kuvitella jostain löytyvän suuri joukko muita vapaaehtoisia”

    Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtajan mukaan alueet, joilta ei saada havaintoja, jäävät tyhjäksi myös kanta-arviossa.
    Luken mukan useilla alueilla on havaittavissa lakkoilua erityisesti suden osalta. Kuvituskuva.
    Luken mukan useilla alueilla on havaittavissa lakkoilua erityisesti suden osalta. Kuvituskuva. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    15.3.202405:00
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja Katja Holmala kirjoittaa Metsästäjä.fi-sivuilla, että tällä hetkellä Luken Tassu-järjestelmään tallennettujen havaintojen kertymä ja maantieteellinen sijainti viittaavat siihen, että useilla alueilla on lakkoilua erityisesti suden osalta.

    Tassu on suurpetohavaintojen ilmoittamiseen tarkoitettu järjestelmä. Sinne tietoonsa tulleita jälki- ja muita suurpetohavaintoja kirjaavat riistanhoitoyhdistysten nimeämät ja koulutuksen käyneet suurpetoyhdyshenkilöt. Nämä ovat yleensä vapaaehtoisuuden pohjalta toimivia metsästäjiä eri puolilta Suomea.

    Holmala kirjoittaa, että lakkoilusta kärsii suurpetojen kanta-arviomekanismi, koska ei ole olemassa keinoa täydentää havaintoja muilla tavoin. Näin jos suurpedoista ei ole Tassussa havaintoja, jää alue myös kanta-arviossa tyhjäksi eli kanta-arvio ei vastaa todellisuutta.

    ”Petoyhdyshenkilöt tuottavat valtaosan suurpetohavainnoista Tassuun, eikä tälle vapaaehtoistyölle ole näköpiirissä korvaavaa resurssia. On epärealistista kuvitella jostain löytyvän suuri joukko muita vapaaehtoisia, keiden varaan havainnointi voitaisiin rakentaa”, Holmala kirjoittaa.

    Suomen luonnonsuojeluliitto kertoo, että on aikaisemmin kannustanut jäsenistöä ilmoittamaan havainnoistaan suurpetoyhdyshenkilöille ja Tassuun.

    ”Ikävä kyllä huomasimme sen johtava susien ja muiden suurpetojen salametsästykseen eli annoimme vinkkejä susien löytämiseksi ja myös niiden tappamisen mahdollistamiseksi. Tassua ei ikävä kyllä ole kehitetty siihen suuntaan, että se ei mahdollistaisi rikollista toimintaa, kuten tuo Pohjois-Savon Lapinlahden esimerkki osoittaa”, sanoo Luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro.

    ”Tuemme kyllä suurpetojen kannanseurantaa ja riistantutkimusta silloin, kun se mahdollista järjestäytynyttä suurpetojen salametsästystä”, Lumiaro sanoo.

    Dna-keräyksessä sen sijaan olemme innokkaasti mukana. Se ei mahdollista suurpetojen salametsästystä, joka tutkitusti on itäisessä Suomessa laajamittaista sekä mahdollisesti myös Sisä-Suomessa. Itsekin keräsin neljä dna-näytettä Uudeltamaalta. Eli tuemme kyllä suurpetojen kannanseurantaa ja riistantutkimusta silloin, kun se mahdollista järjestäytynyttä suurpetojen salametsästystä.

    Petoyhdyshenkilöiden Tassu-tietojärjestelmään kirjaamat varmennetut suurpetohavainnot ovat keskeinen perusta myös näihin lajeihin kohdistuvien karkotus- ja lopetustoimien tarpeen arvioinnissa. Tietoja hyödynnetään muun muassa arvioitaessa koulukyyti- ja petoaitahakemuksia.

    Holmala toteaa blogissa, että tilanne haastaa pohtimaan, kuinka arvokas yhteistyö tutkimuksen ja metsästäjien kanssa riistatiedon tuottamisessa voitaisiin suojata, vaikka sillä ei ole yhteyttä metsästyslupiin.

    15.3. klo 9.15 lisätty Suomen luonnonsuojeluliiton kommentti

    Lisää aiheesta
    • Petoyhdyshenkilöt käyvät varmistamassa havainnot ennen järjestelmään kirjausta.

      Erä | Määrät maltillisessa nousussa: Suurpetohavaintoja kertyi Tassu-järjestelmään viime vuonna lähes 60 000

    • Metsästyskaudelle 2023-2024 myönnetyt ilvesluvat ovat kolmea lupaa lukuun ottamatta toimeenpanokiellossa.

      Metsästys | Moni metsästäjä kertoo jättävänsä suurpetoilmoitukset tekemättä ‒ luottamus viranomaisiin on koetuksella

    • Petoyhdyshenkilö tutkimassa tuoreita ilveksen jälkiä.

      Erä | Petoyhdyshenkilöt tekevät keskimäärin yli 50 tuntia vuodessa vapaaehtoistyötä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle