• Petoyhdyshenkilöt tekevät keskimäärin yli 50 tuntia vuodessa vapaaehtoistyötä

    Petoyhdyshenkilöiden antaman palautteen mukaan työtä hankaloittaa petoyhdyshenkilöverkoston heikko tunnettuus ja yhteystietojen heikko löydettävyys.
    Petoyhdyshenkilö tutkimassa tuoreita ilveksen jälkiä.
    Petoyhdyshenkilö tutkimassa tuoreita ilveksen jälkiä. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Erä
    27.1.202420:30
    Eija Vallinheimo

    Petoyhdyshenkilöt ovat Suomen riistakeskuksen koulutuksen käyneitä ja nimittämiä vapaaehtoisia toimijoita. He ovat kärryillä alueensa suurpetokannoista ja käyvät tarkastamassa kansalaisten ilmoittamia suurpetohavaintoja. Vahvistetut havainnot kirjataan suurpetohavainnot yhteen kokoavaan Tassu-järjestelmään.

    Suomen riistakeskus toteutti kesällä 2023 petoyhdyshenkilöille kyselyn, johon vastasi 1 127 petoyhdyshenkilöä.

    Riistakeskuksen tiedotteen mukaan petoyhdyshenkilöt tarkastavat keskimäärin 35 havaintoa vuodessa. Noin 71–80 prosenttia havainnoista johtaa Tassu-kirjaukseen.

    Eniten havaintotietoja saatiin omatoimisesti havainnoimalla sekä metsästäjiltä. Myös riistakameroiden sekä maa-, metsä- ja porotaloudessa työskentelevät henkilöt tuottivat havaintoja.

    Vastaajat kokivat, että työn suurimpana haasteena on tiedonsaanti petojen liikkeistä. Tiedonsaantia hankaloittaa vastaajien mielestä petoyhdyshenkilöverkoston heikko tunnettuus sekä se, että petoyhdyshenkilöiden yhteystietoja on hankala löytää.

    Vapaaehtoistyötä tekevä verkosto kattaa koko Suomen. Havaintojen keräämiseen käytettiin vuodessa keskimäärin 51 tuntia ja ajettiin 429 kilometriä. Vaikka havainnot ovat tärkeitä tutkimukselle ja hallinnolle, petoyhdyshenkilöt eivät koe saavansa arvostusta ja luottamusta.

    ”Muut havainnot osaamme tehdä, mutta susihavainnot kyseenalaistetaan. Luonnonvarakeskuksen tulisi tukea meitä korostamalla, että havaintomme pitävät paikkansa, kun niitä vertaa DNA-havaintoihin, käsitykseni mukaan näin myös on. Susihavaintoja en ole niin motivoitunut ilmoittamaan, koska ajan omalla kustannuksella ja jos minua ei uskota, niin mitä väliä”, kirjoitti yksi vastaajista.

    Lisää aiheesta
    • Suden tassunjälki on 9–11 senttiä pitkä ja sen etutassu on hieman takatassua suurempi. Koiran jättämä jälki on usein pyöreämpi ja sen polkuanturat ovat tiiviimmin lähellä toisiaan kuin sudella. Kuvituskuva.

      Erä | Peloton susi ikuistui videolle Kärkölän ja Orimattilan rajalla – petoyhdyshenkilö pääsi 10 metrin päähän sudesta

    • Ilveksiä on Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan nyt noin 2 500.

      Erä | Luonnonvarakeskus varoittaa metsästäjien vapaaehtoisen tiedonkeruun rapautumisen johtavan tiukempaan suurpetojen suojeluun

    • Metsästyskaudelle 2023-2024 myönnetyt ilvesluvat ovat kolmea lupaa lukuun ottamatta toimeenpanokiellossa.

      Metsästys | Moni metsästäjä kertoo jättävänsä suurpetoilmoitukset tekemättä ‒ luottamus viranomaisiin on koetuksella

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle