
Suden tarkastusreissullaan kohdannut petoyhdyshenkilö yllättyi, kun pelottomasti käyttäytynyt susi päästi miehen noin kymmenen metrin päähän.
Petoyhdyshenkilönä Kärkölän alueella toimiva Sauli Olkkonen kävi tiistaina tarkastamassa ilmoitusta suden pihakäynnistä paikallisen maatalon pihapiirissä. Susi oli kulkenut hevoslaitumella 50 metrin päässä kahdesta hevosesta. Talonväkeä oli pihalla, joten susi poistui paikalta tulosuuntaansa.
Olkkonen lähti selvittämään suden kulkureittiä ja huomasi pian suden peltojen välisen rajaojan heinikossa.
”Lähestyin sutta kävellen. Susi osoittautui yllättävän pelottomaksi ja se päästi minut noin 10 metrin päähän”, Olkkonen kertaa kohtaamista.
Susi pakeni paikalta vasta kun Olkkonen heitti multapaakun sitä kohti.
Susi jolkotteli mennessään vielä noin 50 metrin etäisyydeltä toisesta asutusta talosta. Siitä se jatkoi hieman metsäisemmälle alueelle lähikylän suuntaan.
”Susia Lahden Seudun Rhy:n alueella ei ole liikkunut kovin usein, mutta yksittäisiä havaintoja tulee silloin tällöin”, Olkkonen toteaa.
Petoyhdyshenkilöt ovat Suomen riistakeskuksen koulutuksen käyneitä ja tehtävään nimittämiä vapaaehtoisia toimijoita riistanhoitoyhdistyksissä. He ovat tietoisia oman alueensa suurpetokannoista, käyvät tarkastamassa kansalaisten ilmoittamia suurpetohavaintoja ja kirjaavat vahvistetut havainnot Tassu-järjestelmään.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
