• Kurikkaan annettu toinen lopetusmääräys susien aiheuttaman vaaran takia

    Poliisi on antanut lopetusmääräyksen yhdelle sudelle Kurikkaan kuuluvassa Jalasjärven Ala-Vallissa.
    Nyt annettu lopetusmääräys koskee yhtä sutta ja on voimassa 5. joulukuuta asti. Kuvituskuva.
    Nyt annettu lopetusmääräys koskee yhtä sutta ja on voimassa 5. joulukuuta asti. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    21.11.202313:30
    Eija Vallinheimo

    Syksyn aikana on tehty runsaasti susihavaintoja ihmisten pihoilla Jalasjärvellä. Poliisi kertoo tiedotteessaan antaneensa alueelle toisen lopetusmääräyksen.

    Jo aikaisemmin syksyllä poliisi antoi karkotusmääräyksen sudelle samalla alueella. Karkotukset eivät tuottaneet toivottua tulosta koska sudet palasivat takaisin ihmisten läheisyyteen. 21. lokakuuta annettiin ensimmäinen lopetusmääräys sudelle ja susi lopetettiin ampumalla 1. marraskuuta.

    Tämän jälkeen susien pihavierailut ovat jatkuneet. Sudet ovat pelottomasti liikkuneet ihmisten pihoilla ja rakennetussa ympäristössä. Sudet aiheuttavat poliisin mukaan uhkaa ja vaaraa ihmisille. Tilanne on vakava ja se velvoittaa poliisia toimimaan viivytyksettä.

    Aikaisempien karkotuksien ja lopettamisen yhteydessä saatujen tietojen perusteella uudella karkotusmääräyksellä ei saavuteta tulosta, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää suden lopettaminen.

    Lopetusmääräys koske yhtä sutta ja on voimassa 5. joulukuuta asti. Tämän jälkeen asia otetaan tarvittaessa uuteen harkintaan.

    Lisää aiheesta
    • MTK:n mielestä susi, karhu ja ilves tulee siirtää luontodirektiivin V-liitteen piiriin koko maassa kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi.

      Erä | MTK vaatii muutoksia metsästyslakiin: ”Suurpetokantojen tavoitetasoissa pitäisi huomioida sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys”

    • Kansanedustaja Jenna Simula on maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja.

      Erä | Kestävätkö lausuntokierroksella olevat 28 susilupaa luvassa olevat valitukset? Perussuomalaisten Simula: "Jää nähtäväksi"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle