• Luonnonvarakeskus varoittaa metsästäjien vapaaehtoisen tiedonkeruun rapautumisen johtavan tiukempaan suurpetojen suojeluun

    Luonnonvarakeskuksen kanta-arvioita on kritisoitu metsästäjien toimesta jo aikaisemmin.
    Ilveksiä on Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan nyt noin 2 500.
    Ilveksiä on Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan nyt noin 2 500. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    19.11.202310:00
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamat suurpetojen kanta-arviot perustuvat suureen havaintoaineistoon sekä tieteelliseen laskentamenetelmään. Luonnonvarakeskus hyödyntää petokantojen arvioinnissa muun muassa metsästäjien suorittamia vapaaehtoisia laskentoja ja hirvenmetsästäjien hirvihavaintokorteille kirjaamia petohavaintoja.

    Susien kohdalla vapaaehtoiset ovat keränneet susien DNA-näytteitä useita vuosia. Tassu-suurpetohavaintojärjestelmään tallennetut havainnot ovat myös olleet tärkeässä roolissa kanta-arvioiden tekemisessä.

    Suurpetojen metsästyksen mahdollinen loppuminen vähentää tehtävien petohavaintojen määriä siitä syystä, että metsässä liikkuminen vähenee metsästyksen loputtua. Myös periaatteellisista syistä moni sanoo luopuvansa vapaaehtoisena tehtävästä työstä.

    ”Metsästäjien kanssa tehtävän yhteistyön rapautuminen tai lakkoilun seuraukset saattavat olla merkittävät, kun tietoja käytetään päätöksenteon pohjana.” Katja Holmala

    Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja Katja Holmala arveli Metsästäjäliiton järjestämässä edunvalvontaseminaarissa 16. marraskuuta, että jos metsästäjät eivät tulevaisuudessa osallistu vapaaehtoispohjalta tehtävään tiedonkeruuseen, havaintotiedon määrä vähenee ja laatu todennäköisesti laskee.

    ”Tällöin muiden vapaaehtoisryhmien rooli tiedontuottajina kasvaa ja tietoa kerätään tulevaisuudessa yhä kirjavammista lähteistä”, Holmala sanoi.

    ”Metsästäjien kanssa tehtävän yhteistyön rapautuminen tai lakkoilun seuraukset saattavat olla merkittävät, kun tietoja käytetään päätöksenteon pohjana”, Holmala totesi, ja arveli tämän johtavan yhä tiukempaan suojeluun varovaisuusnäkökohtien takia.

    Metsästäjät ovat kritisoineet jo aikaisemmin muun muassa Luonnonvarakeskuksen tekemää ilveksen kanta-arviota.

    Metsästäjäliitto on todennut, että kanta-arvion oletuksena on, että ilvespentueet vaativat vähintään 20 kilometrin etäisyyden toisistaan. Metsästäjien havaintojen perusteella pentueita voi olla selvästi tiheämmässä.

    ”Ilvesten reviirin koko on täällä murto-osa siitä, mitä Luonnonvarakeskuksen laskennat esittävät.” Marko Laine

    Konkreettisia havaintoja tästä on saatu muun muassa Salon alueelta, jossa petoyhdyshenkilönäkin toimiva Marko Laine on havainnut, että sekä suden että ilveksen reviirit ovat selvästi pienentyneet alueella, mahdollisesti hyvän ravintotilanteen takia.

    ”Luken arvioissa oletetaan, että pentuereviiri on kooltaan ympyrä, joka on halkaisijaltaan 20 kilometriä. Käytännössä pentuereviirit sijoittuvat kuitenkin päällekkäin ja pentueita on vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Kun kanta-arvion muodostamiseen käytettävä mallinnos on näin pielessä, voi laskea kuinka pielessä kanta-arvio voi olla eteläisessä ja läntisessä Suomessa, jossa hyvä ravintotilanne mahdollistaa merkittävästi pienemmät reviirikoot.”

    ”Tämä on epäkohta, joka pitää voida nostaa esille. Saattaa olla, että jossakin Itä-Suomessa reviirit ovat isompia, jos petoja ja ruokaa on vähemmän. Lumijälkilaskennoilla asia voitaisiin varmistaa, mutta niitä ei ole tehty vuosikausiin”, Laine toteaa.

    Myös Metsästäjäliitto on esittänyt, että ilveksen kanta-arvioita tehtäessä hyödynnettäisiin nykyistä enemmän lumijälkilaskentoja ja riistakamerahavaintoja. Osa metsästäjistä arvelee, että ilves on jo niin yleinen, että kaikista havainnoista ei enää ilmoiteta Tassu-järjestelmään.

    Lisää aiheesta
    • Erä | Ilvekselle myönnetyistä poikkeusluvista valitettu laajasti hallinto-oikeuksiin – luvat todennäköisesti täytäntöönpanokieltoon

    • Ilves tulee pihapiiriin yleensä saaliin, esimerkiksi kissan, perässä. Hiljainen piha ei ilveksestä tunnu uhkaavalta.

      Erä | Harva pääsee kohtaamaan ilveksen luonnossa, riistakameran kuvaan tupsukorva päätyy useammin

    • Petoyhdyshenkilön tehtäviin kuuluu alueen suurpetohavaintojen vastaanottaminen, varmistaminen ja kirjaaminen Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmään.

      Luonto | Petoyhdyshenkilö paljastaa: Näiden eläinten jäljet menevät helposti sekaisin

    Artikkelin aiheet
    Luonnonvarakeskus
    suurpedot
    metsästäjät
    tiedonkeruu
    kanta-arvio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle