• Ilkka-Pohjalainen: Hirvikoiran koulutus sai traagisen käänteen Jurvassa

    Metsästyskoiran koulutustilanne päättyi siihen, että susi tappoi hirveä haukkuneen koiran.
    Koiran tappoi tiettävästi yksittäinen susi. Kuvituskuva.
    Koiran tappoi tiettävästi yksittäinen susi. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    24.9.202410:15
    Eija Vallinheimo

    Ilkka-Pohjalainen kertoo uutisessaan, että susi tappoi koiran sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Jurvan Isokankaalla.

    ”Koira oli treenannut ja haukkunut hirviä 12 tuntia, kun susi kävi sen kimppuun. Koira kuoli hyökkäyksen seurauksena”, kertoo Jurvan Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Esko Laitala.

    Koiran haukku oli hiljentynyt yhden jälkeen yöllä, lehti kertoo. Koiran omistaja meni paikan päälle katsomaan tilannetta ja löysi koiran kuolleena.

    Riistavahingot-sivun mukaan 16 koiraa on tänä vuonna kuollut tai vahingoittunut koiraa suden hyökkäyksen seurauksena.

    Laitala toivoo, ettei tapaus lietsoisi susivihaa.

    ”Siihen ei ole syytä. Kohtuullinen kannanhoitaminen ja poikkeuksellisesti käyttäytyvien yksilöiden poistaminen riittää alueellamme.”

    Varsinainen hirven metsästysaika alkaa suurimmassa osassa Suomea 12.10. Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa varsinainen hirvenmetsästys alkaa jo 5.10.

    Ilkka-Pohjalainen: Metsästyskoiran koulutustilanne sai surullisen päätöksen Jurvassa (ilkkapohjalainen.fi)

    Lisää aiheesta
    • Susi tappoi karjalankarhukoiran Juvalla. Kuvituskuva.

      Erä | Mediat: Susi tappoi hirvenjälkien perässä olleen koiran Juvalla

    • Susi tai sudet olivat syöneet naudan reisilihoja.

      Erä | Lehmä joutui suden syömäksi Pedersöressä, Mynämäellä susi lähestyi koiranulkoiluttajaa vain muutaman metrin päähän

      Tilaajalle
    • Eddyhummerin pelastamiseksi ei enää ollut mitään tehtävissä.

      Erä | Karkeakarvainen mäyräkoira Eddyhummer jäi susien suuhun Porissa sunnuntaina

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle