Puun hintojen pari viikkoa kestänyt tasaantuminen jäi väliaikaiseksi, kun lähes kaikkien puulaatujen hinnat kääntyivät laskuun viikolla 37. Kuitupuusta maksettu hinta putosi selvästi, havutukkien lievemmin. Koivutukin hinta sen sijaan piti pintansa.
Kevään hyvät hinnat ovat nyt sulaneet pois ja mäntytukkia lukuun ottamatta kaikki puulaadut ovat myös halvempia kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Viikolla 37 Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen kuusitukkia 80,72 eurolla, mäntytukkia 79,47:llä ja koivutukkia 63,04 eurolla kuutiometriltä.
Kuusikuidusta maksettiin viime viikolla liukuvalla keskiarvolla mitattuna 32,03 euroa, koivukuidusta 30,31 ja mäntykuidusta 30,11 euroa kuutiolta.
Metsäteollisuus ry:n jäsenten puun ostomäärät putosivat viikolla 37 yhteensä 353 000 kuutiometriin. Se on yli puolet vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana, jolloin kauppoja tehtiin 750 000 kuutiosta.
Kuluvan vuoden kumulatiivinen kauppamäärä kaikkien ostajien osalta oli viime viikolla 29,6 miljoonaa kuutiometriä, kun viime vuoden vastaavana aikana se oli 33 miljoonaa kuutiota. Viime ja tämän vuoden ostojen ero on jo 3,4 miljoonaa kuutiota.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
