

Kokonaistavoitteena on poistaa noin 225 000 kiloa särkikalaa kolmen vuoden aikana. Viime vuoden aikana Enäjärvestä poistettiin kalaa yli 100 000 kiloa, mikä on koko Euroopankin mittakaavassa valtava määrä. Nuottauksen osuus oli yli 95 000 kiloa.
Lokakuun viimeisenä päivänä Enäjärvestä nuotta keräsi 1 600 kiloa särkikaloja. Katso videolta, miltä nuottaus näytti.
Nuottauksen tarkoituksena on poistaa järven tervettä ravintoverkkoa vääristäviä särkikaloja ja parantaa vedenlaatua. Runsaat särkikalakannat tuhoavat järven eläinplanktonia niin paljon, että levien määrä pääsee järvessä hallitsemattomasti lisääntymään.
”Viime kesänä oli jo nähtävissä, että levien määrä oli vähentynyt ja järven vesi oli juhannukseen asti hyvinkin kirkasta”, kertoo hankepäällikkö Jussi Vesterinen Länsi-Uusimaan vesi ja ympäristö ry:stä.

Vesterisen luotsaama Enäjärven tehokalastus -hanke on osa Pelastetaan Itämeri joki joelta-ohjelmaa, jossa Siuntionjoen kuormitusta Itämereen vähennetään latvavesien kunnostuksen avulla.
Enäjärven kaltaisia rehevöityneitä, mataloituneita ja umpeenkasvaneita järviä on eri puolilla Suomea. Jotta tällainen kalastus tuottaisi pysyviä tuloksia, on ensin puututtava myös valuma-alueelta tulevaan kuormitukseen ja pystyttävä jatkamaan kalastusta myös tehokalastusvaiheen jälkeen.
”Suurin haaste tällaisille vastaaville hankkeille on se, että ulkopuolisen rahoituksen saaminen edellyttää aina myös isohkoa omarahoitusosuutta.”

Omarahoitusta voi olla esimerkiksi osakaskunnan, järvensuojeluyhdistyksen tai kunnan antamaa rahoitusta. Pyydysten kokeminen, hoitokalastukseen osallistuminen tai muu talkootyö voidaan yleensä laskea omarahoitusosuuteen kuuluvaksi.
”On selvää, että tällainen talkootyö ei onnistu joka paikassa. Väki on ikääntynyttä eikä talkoisiin ole kovin paljon yleensä halukkaita”, Vesterinen sanoo.
Enäjärvellä talkootyötunteja on kertynyt tänä vuonna jo yli 500. Yksi ahkerista talkoolaisista on Mauno Haapala, joka itse mökkeilee Enäjärvellä.
”Alkuun minut sai innostumaan hoitokalastuksesta ja varsinkin nuottauksesta se, että tämä oli minulle uusi ja ennen kokematon elämys. Sitoutuminen kolmevuotiseen tehokalastushankkeeseen oli seurausta ajatuksesta, että näin minäkin voin omalla panoksellani tehdä jotakin hyödyllistä lähijärven eteen. Eläkeläisenä minulla on kuitenkin tähän aikaa”, Haapala sanoo.
Varsinaista nuottauksen järvellä tekevät Aulis ja Petteri Kiiskilä, isä-poika -tehokaksikko.
Enäjärvestä nostettua lahnaa, särkeä ja salakkaa jaetaan ilmaiseksi halukkaille nuottauksen jälkeen veneestä tai rannassa olevista konteista.

”Syysnuottausten käynnistyttyä kalan kysyntä on räjähtänyt ja suurin osa kalasta haetaan suoraan rannasta hyötykäyttöön. Vain pieni osa on jouduttu viemään biokaasulaitokselle”, Haapala kertoo tyytyväisenä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
