• Hannes-myrskyn tuhopuiden korjuu sakkaa – näissä maakunnissa on korjattu vasta viidesosa

    Metsiin jäävät vahingoittuneet puut lisäävät hyönteistuhojen riskiä etenkin kun kevät näyttää tulleen tavallista aikaisemmin.
    Tilaajalle
    Korjuuta hidastaa se, että Hannes-myrskyn tuhoista yli 70 prosenttia on kasvatusmetsissä. Hanneksen tuhoja Kokkolan Öjasta.
    Korjuuta hidastaa se, että Hannes-myrskyn tuhoista yli 70 prosenttia on kasvatusmetsissä. Hanneksen tuhoja Kokkolan Öjasta. Kuva: Österbotten mhy
    Metsä|Talous
    2.4.202610:08
    Jukka Hämäläinen

    Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä, Metsäkeskus arvioi.

    Hannes-myrsky aiheutti metsätuhoja eniten Länsi-Suomessa loppuvuodesta 2025. Pohjanmaalla tuhot näyttäisivät Metsäkeskuksen mukaan jääneen aiempia arvioita pienemmiksi. Pohjois-Pohjanmaalla metsätuhot ovat vastaavasti aiemmin arvioitua suuremmat. Myös Pirkanmaalla, Satakunnassa, Keski-Suomessa ja Hämeessä Hannes-myrsky kaatoi puustoa aiemmin arvioitua enemmän.

    Hannes-myrskyssä vahingoittuneen puuston arvo on vähintään noin 130–160 miljoonaa euroa riippuen muun muassa alueellisista puumarkkinoista ja puutavaralajijakaumasta. Metsänomistajille aiheutuvien kokonaistappioiden arvioidaan olevan vähintään 20–40 miljoonaa euroa.

    Kaikista tuhopuista on karkean arvion mukaan korjattu vasta enintään noin kolmannes. Korjuiden etenemistä on hidastanut erityisesti se, että suurin osa tuhoista esiintyy hajanaisesti maakuntien eri osissa, ja tuhoista yli 70 prosenttia on kasvatusmetsissä.

    ”Myös heikentynyt puumarkkinatilanne on voinut alueellisesti hidastaa korjuuta.”

    Eija Vallius

    ”Talvi ja hyvät korjuukelit päättyivät oletettua aiemmin. Metsäyhtiöillä on ollut myrskytuhopuiden lisäksi vanhoja talvileimikoita korjattavana ja osalla toimijoista rajallisesti korjuuresursseja. Myös heikentynyt puumarkkinatilanne on voinut alueellisesti hidastaa korjuuta”, Metsäkeskuksen valmiuspäällikkö Eija Vallius arvioi tiedotteessa.

    Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla Hannes-myrskyn tuhopuista on karkean arvion mukaan korjattu vasta noin 20 prosenttia. Pohjois-Pohjanmaalla on korjattu arviolta yli puolet myrskyn kaatamista puista.

    Myrskytuhopuiden korjuuseen vaikuttavat jatkossa kevään sääolot ja kelirikon pituus. Metsiin jäävät vahingoittuneet puut lisäävät hyönteistuhojen riskiä.

    ”Tuhopuiden korjuisiin kohdistuu erityisiä paineita, koska kevät näyttää alkavan odotettua aiemmin kaikilla keskeisillä myrskytuhoalueilla. Tämä voi johtaa myös metsätuhohyönteisten parveilun aikaistumiseen”, Vallius pohtii.

    Lisää aiheesta
    • Kirjanpainajat eivät hätkähdä pakkasia. Suurin osa talvehtii maassa lumikerroksen alla suojassa.

      Metsänhoito | Paukkupakkaset eivät kirjanpainajaa hetkauta, mutta myrskypuut ovat otollisia kohteita

      Tilaajalle
    • Sahoilla on tarkat laatuvaatimukset tukeille. Kuva on Stora Enson Oulun tehtaalta.

      Puukauppa | Kuinka nopeasti myrskyn kaatama tukkipuu pilaantuu?

      Tilaajalle
    • Puun kaatuessa maasta ovat nousseet myös juuret. Ne ovat nyt jäätyneet pystyyn, vaikka itse puu olisikin jo sahattu pois.

      Metsä | Tämä metsässä Hannes-myrskyn jäljiltä oleva kuolemanloukku on juuri nyt otettava tosissaan

    • Myrsky riepotteli Suomea ja Ruotsia 27. joulukuuta. Suomessa se sai nimekseen Hannes, Ruotsissa Johannes.

      Ympäristö | Johannes-myrsky kaatoi Ruotsissa metsää kolminkertaisesti Suomeen verrattuna

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Hannes-myrsky
    metsätuhot
    puunkorjuu
    Metsäkeskus
    hyönteistuhot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle