
Vuoden vaihteessa tuivertanut Hannes-myrsky kaatoi paljon isoja puita juurineen. On esitetty monenlaisia arvioita siitä, kuinka kauan tällainen juurineen kaatunut tukkipuu voisi pysyä sahalle kelpaavana laadultaan. Onko korjuulla kiire?
”Juurineen kaatuneet rungot säilyvät talvella etelässäkin korjuukelpoisina yleensä aina toukokuulle asti”, sanoo Sahayhtiö Westas oy:n metsäjohtaja Liisa-Maija Perävainio.
Hänen mukaansa kelit ja juuripaakun koko vaikuttavat puun säilyvyyteen, mutta kesän yli ”huilanneesta” rungosta ei enää voi tehdä tukkia sahalle.
”Säilyvyyden lisäksi täytyy huomioida myös hyönteisten parveiluajat. Hyönteisten vaurioittamat tukit eivät kelpaa vientisahatavaran raaka-aineeksi.”
Kesän yli ”huilanneesta” rungosta ei enää voi tehdä tukkia sahalle.
Hän muistuttaa, että myrskypuiden korjuuajankohdassa täytyy varsinkin tukilla huomioida koko ketju käyttöön asti. ”Ostajilla voi olla omia rajoitteitaan esimerkiksi liittyen siihen, miten sahoilla eri puulajien tuotantojaksot ajoittuvat. Asia kannattaa aina tarkistaa ostajalta.”
Säilyvyyden lisäksi myrskypuussa voi olla muitakin laatuongelmia.
”Kaarelle kaatuneet puut eivät yleensä suoristu rungon vapautuessa eikä tällaisista vaurioituneista puista tule tehdä tukkia sahatavaran laatutappioiden vuoksi. Katkenneiden runkojen osalta on aina tarkistettava halkeamien jatkuminen eli ainespuuta voi tehdä vasta ehjästä rungonosasta”, Perävainio toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
