• Työministeri Marttinen: Valtiovalta tukee Lappeenrannassa Kaukaan tehtaalta työttömäksi jääviä ‒ ”Ette ole yksin”

    UPM kertoi torstaina aikeistaan lopettaa paperintuotanto Kaukaan tehtaalla. Työministeri Matias Marttinen vieraili maanantaina Lappeenrannassa ja tapasi muun muassa tehtaan työntekijöiden edustajia.
    Työministeri Matias Marttisen mukaan nykyinen hallitus ei olisi pystynyt tekemään mitään estääkseen paperinvalmistuksen lakkauttamisen. LEHTIKUVA.
    Työministeri Matias Marttisen mukaan nykyinen hallitus ei olisi pystynyt tekemään mitään estääkseen paperinvalmistuksen lakkauttamisen. LEHTIKUVA.  
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.7.202516:30
    STT–

    Työministeri Matias Marttinen (kok.) lupaa valtiovallalta tukea Lappeenrannassa sijaitsevalta UPM:n Kaukaan-paperitehtaalta työttömäksi jääville työntekijöille. Tarkoituksena on hänen mukaansa taata muun muassa halukkaiden työntekijöiden mahdollisuudet kouluttautua uudelleen.

    ”Viestini kaikkiin lappeenrantalaiskoteihin on, että ette ole yksin. Tuemme ja autamme kaikin keinoin, jotta Lappeenrannassa päästään asiasta eteenpäin.”

    Tukitoimien valmistelu on työministerin mukaan alkanut ja seuraavaksi käydään alueen kanssa läpi, millaisia koulutustarpeita työttömäksi jäävillä työntekijöillä on.

    Marttisen mukaan se tarkoittaa tässä tilanteessa myös jonkin verran lisää rahoitusta. Hän ei vielä osannut kertoa rahoituksen määrää, mutta sanoi hallituksessa kaikkien tiedostavan sen, että valtiovallan on vastattava Lappeenrantaan osuneeseen rajuun iskuun.

    ”Viestini kaikkiin lappeenrantalaiskoteihin on, että ette ole yksin. Tuemme ja autamme kaikin keinoin, jotta Lappeenrannassa päästään asiasta eteenpäin.”

    Matias Marttinen

    Marttinen vieraili tänään Lappeenrannassa ja tapasi muun muassa tehtaan työntekijöiden edustajia. Hänen oli alun perin tarkoitus olla lomalla kuun loppuun asti.

    UPM kertoi torstaina aikeistaan lopettaa paperintuotanto Kaukaan tehtaalla. Suunnitelmat vaikuttaisivat arviolta 220 työntekijään. UPM hakee suunnitelmilla 32 miljoonan euron vuotuisia säästöjä kiinteisiin kustannuksiinsa.

    Oppsitiossa ollessaan Petteri Orpo (kok.) syytti Sanna Marinin (sd.) hallituksen politiikkaa Jämsän Kaipolan-paperitehtaan lopettamisesta.

    Marttisen mukaan nykyinen hallitus ei olisi pystynyt tekemään mitään estääkseen paperinvalmistuksen lakkauttamisen.

    ”Keskeinen syy siihen, miksi tehdas menee nyt kiinni johtuu siitä, että kapasiteettia on markkinassa liikaa, koska paperin kysyntä on vähentynyt niin voimakkaasti. Minun on vaikea nähdä, mitä toimenpiteitä tässä olisi voitu tehdä toisin,” Marttinen sanoo.

    UPM:n ilmoitus on ollut suuri takaisku Lappeenrannalle ja myös laajemmin Etelä-Karjalan raja-alueille. Itä-Suomen heikko tilanne on puhuttanut viime aikoina paljon julkisessa keskustelussa, ja poliitikot ovat lupailleet asiaan muutosta. T

    ällä hetkellä Suomi pyrkii muun muassa ajamaan EU-budjettiin omaa erillistä rahoitusinstrumenttia Itä-Suomelle.

    Marttinen toi mediatilaisuudessa esille, että Itä-Suomea varten on tehty ohjelma, jonka mukaan Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueelle kohdistetaan 10 miljoonaa euroa yritystoiminnan kehittämiseen ja sen uudistamiseen.

    ”Kun esille on noussut myös pohdintaan siitä, että tekeekö valtiovalta mitään Itä-Suomen hyväksi, niin vastaus on, että kyllä tekee”, Marttinen sanoi.

    Itä-Suomen väestökehitys ja työllisyys ovat olleet jo 1970-luvulta lähtien muuta Suomea heikompia. Vuonna 2023 matkailuala kärsi alueilla rajusti itärajan sulkemisesta.

    Työ- ja elinkeinoministeriö on aloittanut selvityksen tukitoimista muutosneuvottelujen kohteena oleville Kaukaan tehtaan työntekijöille.

    Kun luottamushenkilöt kiersivät loppuviikosta läpi kolmen vuoron työntekijät, oli paperintuotannon loppuminen UPM:n Kaukaan paperitehtaalla kaikille yllätys, kertoo STT:lle paperitehtaan kunnossapidon luottamusmies Antti Gren.

    ”Kyllä siinä oli kaikki ihan yhtä puulla päähän lyötynä.”

    Metsäyhtiö UPM ilmoitti aikeistaan lopettaa paperintuotanto Kaukaan tehtaalla torstaina. Suunnitelmat vaikuttaisivat arviolta 220 työntekijään. UPM hakee suunnitelmilla 32 miljoonan euron vuotuisia säästöjä kiinteisiin kustannuksiinsa.

    ”Jokainen on voinut ajatella, että tämä joku päivä saattaa koittaa, kun markkinatilanne ja kysyntä on mitä on, mutta ei vielä tässä vaiheessa”, Gren sanoo.

    Tehtaalla käytiin keväällä tehostamisen yhteydessä muutosneuvottelut, joissa Grenin mukaan tehtaan henkilökuntaa vähennettiin melko radikaalilla kädellä ja luotiin uusi organisaatio.

    ”Uuden mallin piti lähteä lokakuussa käyntiin, emmekä päässeet edes kokeilemaan. Siinä valossa tämä on todella yllätys.”

    Grenin mukaan luottamushenkilöt vaihtoivat näkemyksiä Lappeenrannassa maanantaina vierailleen työministeri Marttisen kanssa suoraan, mutta asiallisesti. Marttinen keskeytti lomansa lakkautusuutisen vuoksi.

    ”Kerroimme mielipiteitä, mitä mieltä olemme näistä asioista ja mitä tulevaisuudessa pitäisi tapahtua.”

    Luottamushenkilöt toivovat hallituksen turvaavan jäljelle jäävän teollisuuden toimintaedellytykset paremmin ja auttavan kaupungin kehityshankkeet maaliin, jotta niistä saataisiin uusia työpaikkoja.

    ”Annoimme myös palautetta työttömyysturvan heikennyksistä, jotka eivät auta meidän työntekijöitämme suuntaan tai toiseen.”

    Grenin mukaan irtisanomisten vaikutukset kertautuvat. Hän sanoo, että ne ovat iso paikka myös perheille ja sukulaisille. Samalla voivat kärsiä myös alueen palvelut ja asuntojen hinnat.

    ”Jos teollinen työpaikka katoaa, kerrotaanko lopullinen vaikutus kahdella, kolmella vai jopa neljällä?”

    Lisää aiheesta
    • UPM aikoo sulkea Kaukaan paperitehtaan vuoden loppuun mennessä.

      Metsäteollisuus | Paperitehtaan sulkemispäätös jysähti kesken lomien – pääluottamusmiehen mukaan Kaukaan tehtaalla on eletty pitkään löysässä hirressä

      Tilaajalle
    • Aikakauslehtipaperin tuotanto on loppumassa Kaukaalta tänä vuonna.

      Metsäteollisuus | Itä otti taas turpaan paperitehtaiden pudotuspelissä

    Artikkelin aiheet
    Matias Marttinen
    UPM
    Kaukaan paperitehdas
    Lappeenranta
    teollisuuden muutokset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa