Suomen metsistä ei pidä tehdä kansainvälisen fossiilitalouden maksajaa

Hiili on elollisen luonnon tärkein rakennuspalikka. Puolet kaiken kasvillisuuden biomassasta on ilmakehästä yhteytettyä hiiltä.

Vaikka 99,8 prosenttia planeettamme hiilestä on kätkettynä maapallon sisäosiin, tarjoaa ilmakehän, kasvillisuuden, pintamaan ja merten välillä kiertävä hiili meille sekä ravinnon että lämmön. Ilman hiilen kiertoa maa olisi kylmä ja elinkelvoton.

Tämän päivän ilmastokeskustelu pyörii hiilinieluissa ja -varastoissa. Niistä toivotaan ratkaisua ylimääräisen hiilidioksidin eliminoimiseen. Metsän hiilinielu tarkoittaa nimensä mukaisesti hiiltä sitovan biomassan kasvua ja hiilivarastoa; pystypuita, metsämaata tai puurakenteita, joista hiili ei karkaa takaisin ilmakehään. Viimeisen viiden vuosikymmenen aikana Suomen metsien vuotuinen kasvu on kaksin- ja puuvarasto puolitoistakertaistunut.

Hiilitaselaskelmissa puuston vuotuisesta kasvusta vähennetään metsästä poistunut puumäärä ja lisätään puutuotteisiin varastoitu hiili. Näin saatu metsien nettonielu on ollut pidemmän aikaa keskimäärin 20–30 miljoonaa tonnia, josta se ”romahti” vuonna 2021 neljännekseen.

Pudotuksen syyksi tutkijat ovat tarjonneet puumarkkinoiden poikkeuksellista huippuvuotta ja metsien kasvun alenemista. Kasvun nousun hiipumisen arvellaan johtuvan luontaisen vaihtelun ohella metsien ikääntymisestä erityisesti Pohjois-Suomessa.

Julkisessa keskustelussa tulokset aiheuttivat ymmärrettävästi hälyä ja spekulaatioita. Kokemus on osoittanut, ettei metsätaloudessa alle vuosikymmenen mittaisista muutoksista kannata tehdä pitkälle meneviä päätelmiä.

Euroopan unionin yhtäaikainen pyrkimys hoitaa ja hallinnoida ilmastoa, luonnon moni­muotoisuutta ja siirtymistä fossiilittomaan biotalouteen on vaikea yhtälö. Suojelupinta-­alan massiivinen laajentaminen, nykymuotoisen metsänhoidon korvaaminen poiminta­hakkuilla ja talousmetsien ennallistaminen luonnontilaan alentavat metsien kasvua, hiilinieluja ja metsätalouden kannattavuutta.

Jotta hiilinielut säilyvät, tulee metsien ikärakenne mieluummin säilyttää ­hakkuin mahdollisimman laajana painottaen nuoria ja keski-ikäisiä metsiä. Fossiilisten poltto­aineiden osuus maapallon vuotuisista hiili­päästöistä on runsaat neljä prosenttia ja metsä­kadon alle puoli prosenttia. Näiden lukujen valossa yritys vaikuttaa luonnon valtavaan hiilenkiertoon tehottomilla ja byrokraattisilla, metsien käyttöön kohdistuvilla rajoituksilla tuntuu toivottomalta.

Koska tunnemme öljy- ja hiiliteollisuuden taloudellisen ja poliittisen voiman, fossiili­energiasta luopuminen kannattaa tehdä teknologia edellä. Nykyistä vähäenergisempiä laitteita ja korvaavia energiamuotoja kehittämällä säästetään hupenevaa öljyä tulevaisuuden arvokkaampiin tuotteisiin.

Luonnollisin korvaava energia on uusiutuva puu, joka kasvaa valmiiksi ”hajasijoitettuna” lähellä käyttöpaikkoja. Sitä ei tarvitse kuljettaa haavoittuvissa putkissa ja tankkereissa eikä kaivaa maan ja meren alta. Se ei myöskään tuota hävitessään jätettä ja ylimääräisiä päästöjä vaan uuden kasvun rakennusaineita.

Suomen nykyisen hallituksen tavoitteena on olla hiilineutraali ja ”ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta” vuonna 2035, viisitoista vuotta ennen muuta EU:ta. Jos tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan hiili­varastojen lisäämistä hakkuita rajoittamalla, on toiminta haitallista metsien kasvulle, kansantaloudelle ja ilmastolle. Samalla hakkuut siirtyvät maihin, joissa ympäristö­asiat hoidetaan Suomea heikommin.

Paras keino suojella ilmakehää ja luontoa on luopua fossiilisten raaka-aineiden käytöstä. Niin kauan kuin ilmakehän hiiltä lisäävää kivihiiltä ja öljyä poltetaan, ei uusiutuvan puun ja turpeen käytön hyväksyttävyydestä kannata keskustella.

Metsien käyttöoikeudet on syytä pitää omissa käsissä eikä panna suomalaisia metsänomistajia ja puun käyttäjiä kansainvälisen fossiilitalouden ja luonnonsuojelun maksumiehiksi.