Joka päivä yli 20 konttilastia venäläistä koivuvaneria saapuu EU:hun kolmansien maiden kautta – kaksi ja puoli vuotta ensimmäisten pakotteiden käyttöönotosta.
EU:n koivuvanerin kulutus oli noin miljoona kuutiometriä ennen Ukrainan sodan alkamista ja pakotteita. Puolet tästä määrästä tuotiin Venäjältä ja Valko-Venäjältä.
Edelleen noin viidesosa EU:ssa vuonna 2024 kulutetusta vanerista oli niin sanottua "veripuuta" Venäjältä. Brittiläisen tutkivan kansalaisjärjestö Earthsightin saamien tietojen mukaan näiden tuotteiden arvo on yli 1,5 miljardia euroa, uutisoi verkkomedia Timberonline.
Näin ollen täällä kulutetun koivuvanerin alkuperä ei ole juurikaan muuttunut. Karjalan ja Siperian sijasta tuotteet ovat nykyään virallisten asiakirjojen mukaan peräisin Turkista, Kiinasta tai Kazakstanista.
Vaikka esimerkiksi Kazakstanissa ei ole mainittavia koivumetsiä, toimitukset sieltä ovat lisääntyneet useita satoja prosentteja. Earthsightin mukaan Kazakstanista ei viety kuutiometriäkään vaneria ennen vuotta 2022.
Puola on merkittävin verivanerin tuloväylä EU:hun. Virallisten kauppatilastojen mukaan Puolan vanerinvienti muualle EU:hun on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2022.
Earthsight vaatii EU:lta ja kauppaa käyviltä yrityksiltä, että ne suhtautuisivat kriittisesti tuotteiden alkuperään ja vaatisivat siitä tarkat asiakirjat.
Timberonline: The Russian plywood business (maksullinen)
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
