
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen ehdottaa asejuoppoudelle lainsäädäntöä.
Räsänen jätti tiistaina kirjallisen kysymyksen asiasta.
Räsäsestä panostetun tai ladatun aseen käsittelylle tulee asettaa promilleraja, rattijuopumusta koskevan lain tapaan.
Lisäksi ampuma-aseen luovuttaminen juopuneelle pitää kriminalisoida, ja aseiden käyttö huumepäissään kieltää.
Metsästyksessä tai muussa aseiden käsittelyssä ei ole lakiin kirjattua promillerajaa.
”Aseet ja alkoholi eivät kuulu yhteen. Esimerkiksi metsästyksessä on sattunut liiallisen alkoholinkäytön seurauksena vaaratilanteita”, Räsänen kertoo tiedotteessa.
Metsästäjäliiton hirvenmetsästysohjeiden mukaan metsästäminen alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena on kielletty.
Myös ampumaratojen ohjeistuksissa kielletään alkoholinkäyttö ja alkoholin vaikutuksen alaisena liikkuminen rata-alueilla.
Räsänen on esittänyt 0,5 promillen rajaa aseen käsittelyyn aiemminkin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
