Susi seurasi ja lähestyi kivenheiton päässä Kirkkonummen keskustasta kolmea eri koiraansa ulkoiluttanutta henkilöä. Susi tuli lähimmillään viiden metrin päässä ihmisestä ja tilanteeseen joutunut mies kuvaili tilannetta kuumottavaksi.
Luonnonvarakeskuksesta hiljattain eläköitynyt susitutkija, emeritusprofessori Ilpo Kojola kertoo, että on vaikea tietää, mitä yksittäisen suden päässä liikkuu, mutta oletettavasti susi on ollut enemmän kiinnostunut koirasta kuin ihmisestä.
”Koira kiinnostaa sutta erityisesti kolmesta syystä. Ensisijainen motiivi voisi olla se, että koira on suden näkövinkkelistä biologisesti ravintokilpailija. Sudella voi olla motivaatio poistaa koira omalta reviiriltä. Tästä on varmaan osaltaan kysymys näissä tapauksissa”, Kojola arvelee.
Susi voi Kojolan mukaan nähdä koiran myös helppona ravintona, etenkin jos se on aiemmin oppinut käyttämään koiria ravinnokseen. Silloin se näkee koiran helppona saaliina.
”Silloin tällöin susi voi myös etsiä koirasta myös pariutumiskumppania. Aina välillä syntyy väliaikaisia liittoja suden ja koiran kanssa ja näistä voi seurauksena olla hybridejä. Tämä on kuitenkin harvinaisempaa.”
Suden käytös riippuu paljon sen motivaatiosta ja myös koiran reaktio voi vaikuttaa siihen, hyökkääkö susi vai ei. Vaikka koira kuitenkin polveutuu sudesta, susi ja koira kommunikoivat kuitenkin eri tavalla ja riski hyökkäykselle on aina olemassa. Koiraa kannattaa yrittää suojata.
”Vaara ei ole pois suljettu, vaikka susi ei näyttäisi tilanteessa erityisen aggressiiviselta”, hän muistuttaa.
”Koira kannattaa Kojolan mukaan sijoittaa ihmisen taakse. Sen jälkeen ihmisen pitää saada viestitettyä sudelle ettei lähelle ole tulemista. Voimakkaalla äänenkäytöllä suden saa yleensä pelästytettyä pois.”
”Tietysti ohjeet ovat yleispäteviä eikä niitä joka tilanteessa ole helppo toteuttaa”, Kojola myöntää.
Tilanteita on vaikea ennakoida, koska sekä koirat että sudet käyttäytyvät yksilöllisesti.
Kojola kertoo, että viime aikoina on ollut muutama tapaus, jossa susi on lähtenyt seuraamaan myös ihmistä ilman että mukana on ollut koiraa.
”Tällaisissa tapauksissa tulee mieleen se, että joku on mahdollisesti ruokkinut sutta.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
