• Euroopan komissio lopettaa mahdollista sellukartellia koskeneen tutkinnan

    Komissio tutki useamman vuoden ajan mahdollisia EU:n kilpailuoikeussääntöjen rikkomuksia.
    EU on lopettanut sellumarkkinoiden kilpailua koskeneet tutkimukset.
    EU on lopettanut sellumarkkinoiden kilpailua koskeneet tutkimukset. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä|Metsäteollisuus
    15.6.202315:00
    Hanna Lensu

    Euroopan komissio on päättänyt lopettaa sellumarkkinoita koskevan kilpailuoikeudellisen tutkinnan. Komissio kertoo tiedotteessaan, että se päätti lopettaa tutkinnan todistusaineiston huolellisen analyysin ja arvioinnin jälkeen. Se korostaa silti, että tutkimusten päättäminen ei tarkoita sitä, että kyseisen alan toimintatavat olisivat EU:n sääntöjen mukaisia. Tutkijoiden mukaan tapauksesta ei löytynyt riittävästi pohjaa tutkinnan jatkamiseen.

    Komissio teki ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen muun muassa UPM:n tiloissa lokakuussa 2021. Komissio tutki mahdollisia EU:n kilpailuoikeussääntöjen rikkomuksia. Tarkastusiskuja tehtiin useissa jäsenmaissa.

    Lisää aiheesta
    • EU:n kilpailuviranomaiset ovat aloittaneet yllätystarkastukset selluntuottajien tiloissa. Kuvituskuva.

      EU tutkii mahdollista sellukartellia – Stora Enso, UPM ja Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre vahvistavat tarkastajien yllätysvierailut

    • Suomalaiset suuret selluntuottajat Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre, Stora Enso ja UPM ilmoittivat tiistaina, että yhtiöiden tiloihin oli saapunut kilpailuviranomaisia ennalta ilmoittamatta.

      Kartellitutkimusten laajuus vielä epäselvä – kilpailuviranomaiset epäilevät sellumarkkinoiden kartellia useissa Euroopan maissa, näin suuria mahdolliset rangaistusmaksut voisivat olla

    • Sellutoimialalla toimiviin yrityksiin tehtiin tiistaina tarkastuksia useissa EU-maissa. Tarkastuksien taustalla oli Euroopan komission sellukartelliepäily.

      Professori: Yleensä tutkittu yhtiöitä jo etukäteen – aiempi kartellituomio on rasite sanktioita määritellessä

    • Puukartelliin liittyvissä oikeudenkäynneissä oli mukana aikanaan paljon materiaalia. Kuva Helsingin käräjäoikeudesta keväällä 2014.

      Suomalaisia metsäyhtiöitä nyt koskeva kartelliepäily ei ole ainut laatuaan – vuosituhannen vaihteen puukartellin vahingonkorvauksista käytiin oikeutta pitkään

    Artikkelin aiheet
    Euroopan komissio
    kilpailuoikeus
    sellukartelli
    UPM
    EU
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa