• Polttopuusta jo alueellisesti huutava pula Saksassa: Tähtitieteellisiä hintoja, varkauksia ja huijauksia

    Ne kauppiaat, joilla on puuta, vaativat astronomisia hintoja ja kauppa käy siitä huolimatta. Pellettilämmityksen tai varaavan takan tilaajilla jopa vuoden odotusaikoja.
    Saksassa miljoona kotitaloutta lämpiää pelkästään puulla. 11 miljoonassa kotitaloudessa osa asuinpinta-alasta on puulämmitteistä.
    Saksassa miljoona kotitaloutta lämpiää pelkästään puulla. 11 miljoonassa kotitaloudessa osa asuinpinta-alasta on puulämmitteistä. Kuva: Frank Rumpenhorst
    Metsä|Metsä
    28.9.202207:00
    Tapio Nurminen
    München

    ”Emme tällä hetkellä enää pysty ottamaan vastaan uusia tilauksia vuodelle 2022. Jättäkää vuoden 2023 tilauksenne vasta joulukuussa. Toivottavasti ymmärrätte, että emme pysty vastaamaan tiedusteluihin.”

    Näin kirjoittaa kirkuvan punaisella pohjalla Unterhachingissa Münchenin kupeessa toimiva puukauppias verkkosivuillaan.

    Vanhat tilaajat, joita ilmoitus ei siis koske, maksavat pyökkikuutiosta 250 euroa. Tavara tulee Kroatiasta. Hinta on kohtuullinen ylikuumentuneilla markkinoilla. Vuosi sitten sama määrä puuta maksoi 100 euroa.

    Kyse ei ole yksittäisestä poikkeuksesta. Polttopuusta on huutava pula erityisesti Etelä-Saksassa. Ne kauppiaat, joilla tavaraa riittää, pyytävät surutta huikeita hintoja paniikissa poltettavaa haalivilta asiakkailta.

    MT kävi läpi yli kahdenkymmenen puukaupan tilanteen. Pinokuutio pyökkiä maksoi parhaimmillaan lähes 500 euroa. Kauppiaan mukaan tavara tulee Tirolista Itävallasta.

    Lisää aiheesta
    • Puulla lämmittämisen tehoon vaikuttaa moni asia. Arvostetuin on koivusta tehty polttopuu.

      Puukauppa | Varastollinen puuta voi nyt olla ison rahan arvoinen, jos vaihtoehtona on lämmittää talo suoralla sähköllä – vai onko?

    Venäjän kaasutoimitusten tyrehtyminen on nostanut kaasun hinnan Saksassa yli kymmenkertaiseksi. Ne kotitaloudet, joilla on mahdollisuus lämmittää puulla ja pelleteillä, hamstraavat tavaraa lähes paniikinomaisesti, markkinatoimijat kertovat. Polttopuuta tilaavat myös ne kotitaloudet, joilla ei edes ole takkaa tai uunia.

    Uunien ja lämmitysjärjestelmien toimittajat ja asentajat kertovat vastaavasta kysyntäpaineesta. Toimitusajat voivat venyä jopa vuoteen ja osa markkinatoimijoista ei anna minkäänlaista sitovaa toimitusaikaa.

    Pellettien ja polttopuun hinta nousi elokuuussa 86 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tämä koko maata koskeva keskiarvo on erittäin kova, kun sitä vertaa kuluttajahintojen kahdeksan prosentin nousuun vastaavana aikana.

    Erityisesti polttopuun hinnassa on huomattavia alueellisia eroja. Polttopuukauppaliiton mukaan heittokuution keskihinta olisi koko maassa noin 150 euroa. Münchenin ympäristössä kuusiklapien ”tarjoushinta” nousi maanantaina lähelle 300 euroa.

    Deutsche Pelletinstitut kertoo, että pellettien tonnihinta oli Saksassa syyskuussa keskimäärin 763,76 euroa. Se tarkoittaa yli 220 prosentin nousua viime vuoteen verrattuna.

    Pelkästään Baijerissa on paljastunut kymmeniä huijaussivustoja, jotka kaupittelevat polttopuuta ”tarjoushintaan”.

    Sveitissä ja Itävallassa hintojen nousuvauhti on myös ollut kovaa, mutta yleinen hintataso on erityisesti Itävallassa jonkun verran matalampi kuin Saksassa. Esimerkiksi pellettien syyskuun tonnihinta oli Holzkurier-sivuston mukaan Itävallassa vajaat 570 euroa eli noin 200 euroa vähemmän kuin Saksassa.

    Lisää aiheesta
    • Risto Kontturi on hankkinut pellettiä piensäkeissä omakotitaloonsa Nurmijärvelle talven varalle. Hinta on noussut yli kaksinkertaiseksi aiemmasta. Autolla ei irtopellettiä enää toimiteta ja suursäkit ovat toistaiseksi loppuneet.

      Energia | Pellettilämmittäjä joutuu haalimaan säkkejä, hinta noussut tuplaksi: ”Eniten huolettaa, saako kohta enää pellettejä mistään”

      Tilaajalle

    Saksassa noin miljoona kotitaloutta lämpiää kokonaan puulla ja 11 miljoonassa kotitaloudessa osa asuinpinta-alasta on puulämmitteistä. Kaasun käyttö lämmitysenergiana on liittovaltion ympäristöviraston mukaan vähentynyt tasaisesti vuodesta 2019 lähtien. Deutsche Pelletinstitutin tilastot taas kertovat, että pellettijärjestelmien myynti kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla 12 prosenttia.

    Hintojen rakettimainen nousu ja tarjonnan puute ovat saaneet myös rikolliset liikkeelle. Pelkästään Baijerissa on paljastunut kymmeniä huijaussivustoja, jotka kaupittelevat polttopuuta ”tarjoushintaan”. Kun asiakas on tehnyt vaaditun tilisiirron, tavara jätetään toimittamatta ja ”kauppias” häviää jälkiä jättämättä.

    Sumutus on ammattimaisen järjestelmällistä. Uusia luotettavan oloisia verkkokauppoja syntyy rehellisten puukauppiaiden mukaan ”kuin sieniä sateella”. Kun viranomaiset saavat tiedon rikollisesta sivustosta ja puuttuvat asiaan, samat tekijät ovat jo ehtineet käynnistää vastaavan toiminnan uusilla sivustoilla.

    Münchenin ympäristön metsänomistajat ja valtionmetsien metsänhoitajat kertovat myös toisenlaisesta, pienimuotoisemmasta rikollisuudesta, joka kukoistaa, kun puusta on pulaa ja hinnat ovat pilvissä.

    ”Puulla on näin päivinä vikkelät jalat”, Münchenin itäpuolella sijaitsevan Sauerlachin alueen metsänhoitaja Olaf Rahm leukailee Süddeutsche Zeitungissa

    Metsäammattilaiset törmäävät Rahmin mukaan metsäautoteillä toistuvasti paketti- ja jopa kuorma-autoihin, joihin lastataan laittomasti suuria määriä polttopuuta. Osa voroista jää kiinni, koska jalostettavaksi lähteviin pinoihin kätketään yhä useammin GPS-paikantimia.

    Joissain Saksan osavaltioissa vähävarainen polttopuun tarvitsija voi hankkia itselleen luvan, jonka turvin valtionmetsästä saa hakea kaadettua puuta omiin lämmitystarpeisiin. Tätä alun alkaen vähävaraisille tarkoitettua mahdollisuutta ei valtionmetsien metsähoitajien mukaan juurikaan enää hyödynnetä puun hintarallista huolimatta.

    Lue lisää:

    Lisää aiheesta
    • Pelletin hinta nousee sitä mukaan kun talvi lähestyy ja kaasukriisi nostaa energian hintoja.

      Energia | Pelletti maksaa Saksassa paikoitellen jo huimat 800 euroa tonni – pelletin hinnalla on linkki myös suomalaiseen metsänomistajan lompakkoon

      Tilaajalle
    • Yandexin nimikyltti Mäntsälässä on otettu alas ja yhtiön toiminta voi loppua siihen, ettei sille myydä sähköä. Kuva on marraskuulta 2017

      Energia | Mäntsälä korvaa venäläisen tietokonesalin lämmön pellettilaitoksella ‒ maakaasun tilalle tulossa hakelaitos tai lämpöakku

    • Energia | Parlamentin linjaus tietäisi uusiutuvalle energialle täysin turhaa takapakkia

    Artikkelin aiheet
    polttopuun pula
    pellettien hintojen nousu
    rikollisuus
    Saksan energiamarkkinat
    puukauppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa