Naalin paluu tuntureille vaatii käytännön tekoja

Suomessa havaittiin viime kesänä kolme onnistunutta naalin pesintää Enontekiön tunturialueella. Pentuja löydettiin kolmesta pesästä yhteensä ainakin yhdeksän. Viime kesä oli kolmas peräkkäinen, kun äärimmäisen uhanalaisen naalin pentuja syntyi Suomessa. Myös tänä keväänä toiveet ovat korkealla.

Naalin paluu Suomen luontoon on kuitenkin pitkän työn tulos.

Naali on ollut aikoinaan valkoisen ja lämpimän turkkinsa takia arvokas saalis. Se on ollut myös helppo pyydystettävä̶ jopa sen aikaisilla välineillä.

”En ihmettele yhtään, että kanta romahti pyynnin takia. Se on niin luottavainen ihmistä kohtaan eikä lähde helposti karkuun”, toteaa Jarmo Helander, joka työskentelee tällä hetkellä Metsähallituksella naalin suojeluprojektissa Utsjoen kunnan alueella.

Naali rauhoitettiin jo vuonna 1940, mutta kanta ei elpynyt enää entiselleen. Tärkeimmät suojelutoimet naalikannan elpymisen turvaamiseksi ovat naalien lisäruokinta ja ketunmetsästys tunturialueilla.

Kettujen levittäytyminen tunturialueille on vaikuttanut naaleihin negatiivisesti. Kuva: Hannu Huttu

Helander huoltaa naalinruokinta-automaatteja, jotka on rakennettu siten, että naalia isompi kettu ei niihin mahdu. Ruokana käytetään koirannappuloita.

Lisäruokinnalla tuetaan ennen kaikkea syntyneiden poikasten selviämistä ensimmäisestä talvesta. Samalla autetaan aikuisia naaleja pysymään parhailla reviireillä heikkojen myyrävuosien yli.

”Osa naaleista voi asustella pitemmänkin aikaa automaatin lähistöllä. Osalle se on kuin huoltoasema, jossa voi pysähtyä tankkaamaan ruokaa ja jatkaa siitä matkaa.”

Tunturialueille levinneet ketut ovat naalin pahin kilpailija. Ketut valtaavat naalille sopivat pesäluolastot ja kilpailevat samasta ravinnosta.

Metsähallitus onkin hakenut kettujen poistoon poikkeuslupaa maa- ja metsätalousministeriöltä. Se sallii kuljettaa haulikkoa moottorikelkassa ja ampua kelkan päältä.

”Se on ainut pyyntikonsti, jolla ketun saa täältä pois”, kettuja itsekin metsästävä Helander tuumaa.

Suomessa naali elää puurajan yläpuolisilla tunturialueella. Kuva: Hannu Huttu

Näin keväällä Helander tarkastaa vanhat pesät. Se tapahtuu yleensä huhtikuun viimeisillä keleillä. Pesät on merkitty moottorikelkan gps-laitteeseen.

Tarkastuksessa selvitetään, onko pesällä liikkunut naaleja. Toinen tarkastusajankohta on heinä-elokuussa, jolloin mahdollinen pesintä varmistetaan.