• Suomessa syntyi viime kesänä yhdeksän naalinpentua

    Tuoreen naalin pohjoismaisen kanta-arvion mukaan pentueita syntyi viime vuonna Suomen, Ruotsin ja Norjan alueilla yhteensä 139.
    Aikuisia naaleja arvioidaan olevan Fennoskandian alueella nyt noin 580. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.
    Aikuisia naaleja arvioidaan olevan Fennoskandian alueella nyt noin 580. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.  
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    16.1.202515:15
    STT

    Suomen, Ruotsin ja Norjan alueella syntyi vuonna 2024 enemmän naalinpentuja kuin edellisvuonna, kertovat Metsähallitus ja WWF Suomi.

    Tuoreen naalin pohjoismaisen kanta-arvion mukaan pentueita syntyi viime vuonna yhteensä 139. Suomen alueella naalinpentuja syntyi viime kesänä yhteensä yhdeksän.

    Löydetyistä pesinnöistä kolme sijaitsi Suomen alueella, kun Ruotsissa pesintöjä oli 72 ja Norjassa 64. Pentueita löydettiin viime vuonna huomattavasti edellisvuotta enemmän. Ennätysvuoden 2022 pentueiden määrästä jäätiin kuitenkin jälkeen.

    Aikuisia naaleja arvioidaan olevan Fennoskandian alueella nyt noin 580. Vielä 2000-luvun alussa Pohjolan naalikannan koko oli noin 40–60 yksilöä.

    Laji on kuitenkin runsastumisesta huolimatta vielä kaukana elinvoimaisesta.

    Suomen, Ruotsin ja Norjan naalikantaa on seurattu vuosittain valtioiden rajat ylittävällä yhteistyöllä vuodesta 2022 alkaen.

    Aikuisia naaleja arvioidaan olevan Fennoskandian alueella nyt noin 580.

    Naalipentueiden määrä ja pentueiden koko on riippuvainen myyrien ja sopulien määrästä. Niiden kannat vaihtelevat tunturialueilla luontaisesti ja aaltomaisesti noin 4–5 vuoden jaksoissa.

    Naali on sopeutunut hyödyntämään jyrsijäkantojen huippuvuosia tehokkaasti.

    ”Naalien lisääntyminen myös huonoina pikkujyrsijävuosina osoittaa, että lisäruokinta tekee naaleista vähemmän riippuvaisia pikkujyrsijäkantojen koosta, kun lisäruokinta hoidetaan systemaattisesti ja hyvin. Tämä näkyy selkeästi useilla tunturialueilla, joilla naalin pesinnät ovat onnistuneet yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuoden ajan”, kertoo Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelun erityisasiantuntija Jukka Ikonen tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Luonto | Finlandia-ehdokas kiduttaa epämiellyttävillä tiedoillaan naalinpyynnin historiasta, mutta palkitsee kärsivälliset lukijansa

    • Valkoiset hirvet herättävät kiinnostusta ja ylittävät ­helposti uutiskynnyksen. Valkokirjavia hirviä on tavattu eniten ­Lounais-Suomessa. Kuvassa valkokirjava naaras ja sen normaalin värinen vasa.

      Luonto | Tältä näyttävät valkoinen hirvi, fasaani ja orava – moni valkea eläin on talvinen puvunvaihtaja, mutta luonnonoikkujakin löytyy

      Tilaajalle
    • Suuri vuosittainen vaihtelu on tyypillistä oravalle. Oravakanta on kuitenkin laskentojen aikana taantunut noin kolmannekseen.

      Erä | Riistanisäkkäiden lumijälkilaskennat käynnistyvät taas – laskennat ovat ainoa tapa seurata monen lajin kannanvaihtelua

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    naali
    luonnonsuojelu
    Suomi
    Metsähallitus
    WWF Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle