• Koirasusilauman poistoon Ylämaalle myönnetty poikkeuslupa toimeenpanokieltoon

    Poikkeuslupa oli asetettu koskemaan koko kyseistä laumaa, koska koirasutta on käytännössä mahdoton erottaa sudesta pelkästään ulkoisten tuntomerkkien perusteella.
    Arkistokuva Ranuan eläinpuiston sudesta.
    Arkistokuva Ranuan eläinpuiston sudesta. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    23.12.202207:30
    Sari Penttinen

    Suomen Riistakeskus myönsi keskiviikkona Lappeenrannan Ylämaalle poikkeusluvan susikannan geenipuhtauden suojelemiseksi. Lupa oli kohdennettu aluetta reviirinään käyttävään koirasusia sisältävään laumaan.

    Riistakeskus tiedottaa, että luvasta on valitettu. Itä-Suomen hallinto-oikeus kieltää valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanon siihen saakka, kunnes valitus on hallinto-oikeudessa ratkaistu tai asiassa ehkä toisin määrätään.

    Reviirialueelta saatujen riistakameratietojen perusteella laumassa on vähintään seitsemän yksilöä. Poikkeuslupa oli asetettu koskemaan koko kyseistä laumaa, koska koirasutta on käytännössä mahdoton erottaa sudesta pelkästään ulkoisten tuntomerkkien perusteella.

    Koirasusi on säädetty Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.

    Suomen riistakeskus katsoo, että rajalaumojen pyynnistä saatu kokemus on osoittanut, että niiden metsästys on vaikeaa. Lisäksi hallintotuomioistuinkäsittely voi kestää Suomessa pitkään. Vaarana on, että lauman yksilöitä siirtyy talven ja kevään aikana muualle Suomeen.

    Lisää aiheesta
    • Suden ja koirasuden erottaminen toisistaan pelkkien ulkoisten tuntomerkkien perusteella on käytännössä mahdotonta.

      Erä | Susien kaatoon poikkeuslupia Lappeenrannna Ylämaalle

    • Oulun yliopiston johtamassa hankkeessa kehitetyn menetelmän avulla koiran ja suden risteymät voidaan tunnistaa aikaisempaa tarkemmin. LEHTIKUVA / JOUNI KELA

      Totuus koirasusista selviää – risteymät voidaan tunnistaa uudella menetelmällä aiempaa tarkemmin, kertoo Luonnonvarakeskus

    • Itärajan tuntumassa paikallistetussa susilaumassa on kaksi koirasutta, kertoo Luke. Kuvituskuva.

      Erä | Etelä-Karjalassa tunnistettu kaksi koirasutta ‒ 6‒7 suden lauma vierailee Ylämaalla ja elää pääosin Venäjällä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle