
Bernin sopimuksen on allekirjoittanut 50 osapuolta. Yleissopimuksen liitteeseen II tehtävän muutoksen toteuttaminen edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä. Tämä tarkoittaa sitä, että 34 maan pitää äänestää ehdotuksen puolesta, jotta suojelutasoa voidaan laskea.
Koska EU:n ministerineuvosto äänesti aiemmin viime syksynä suden suojeluaseman alentamisesta, kaikki EU:n jäsenvaltiot äänestävät yhdessä suojelutason laskun puolesta. Tämä antaa 27 ääntä 34:stä. Tämän lisäksi myös seitsemän muun maan on äänestettävä sen puolesta, että susi poistetaan tiukasti suojeltujen lajien listalta. Tämän uskotaan toteutuvan.
Susimäärän lisääntyminen on johtanut eri puolilla Eurooppaa sosioekonomisiin haasteisiin, jotka liittyvät suden ja ihmisen rinnakkaiseloon sekä kotieläinvahinkoihin.
Euroopan unionin neuvoston mukaan susien arvioidaan tappavan EU:ssa vuosittain vähintään 65 500 kotieläintä.
Yleissopimuksen liitteisiin tehtävistä muutoksista, jotka koskevat myös EU-lainsäädäntöä, äänestää Euroopan komission edustaja koko EU:n puolesta.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun susi on Bernin yleissopimuksen pysyvän komitean asialistalla. Sveitsi esitti jo vuonna 2022 ehdotuksen suden suojeluaseman alentamisesta, mutta tuolloin esitys hylättiin.
Jos päätöstä suden suojeluaseman alentamisesta Bernin sopimuksessa ei tehdä tiistaina, kestää jonkin aikaa, ennen kuin asia nostetaan uudelleen yleissopimuksen pysyvän komitean käsiteltäväksi.
Jos taas Bernin yleissopimuksen liitteisiin tehty muutos tulee voimaan, EU voi muuttaa vastaavia liitteitä luontodirektiivissä ja laskea suden suojelutasoa.
Bernin yleissopimus on Euroopan neuvoston alaisuudessa laadittu kansainvälinen sopimus, jolla pyritään varmistamaan luonnonvaraisten kasvi- ja eläinlajien sekä niiden elinympäristön säilyminen ja suojelu. Sopimus hyväksyttiin vuonna 1979, ja se tuli voimaan vuonna 1982.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
