• Lukijalta: Metsää ja maataloutta koskevat päätökset osoittavat, että EU:lla arkijärki kateissa

    Yksi iso kaupunki kaavoittaa metsäalueelle koko Suomen navettarakennusten pohjan alan vuodessa, mutta sen aiheuttamasta metsä- ja luontokadosta EU ei ole huolissaan, kirjoittaa Timo Mehtälä.
    EU-päätöksenteon ristiriitaisuutta kuvaa se, miten puiden kaataminen perinnebiotoopin ennallistamista varten on ristiriidassa metsäkatoasetuksen vaatimusten kanssa. Kuvituskuva.
    EU-päätöksenteon ristiriitaisuutta kuvaa se, miten puiden kaataminen perinnebiotoopin ennallistamista varten on ristiriidassa metsäkatoasetuksen vaatimusten kanssa. Kuvituskuva. Kuva: Pasi Leino
    Metsä|Politiikka
    5.3.202423:00
    Lukijalta
    Timo Mehtälä

    Monesti ihmettelen, mihin EU on menossa. EU-maatalousministerit kokoustivat maanantaina Brysselillä tarkoituksenaan etsiä kiireesti keinoja maatalouden kriisin ratkaisemiseksi. Yhtään päätöstä ei tehty, vaikka epätoivoiset viljelijät ovat osoittaneet mieltään ympäri Euroopan.

    Muita päätöksiä EU kyllä on tehnyt. Tiistaina hyväksyttiin ennallistamisasetus, joka tulee aiheuttamaan merkittävät kustannukset suomalaiseen maa- ja metsätalouteen sekä energiantuotantoon. Keskustan ja PS:n mepit äänestivät asetusta vastaan, kaikki muut suomalaiset puolesta. Sarvamaa (kok.) oli poissa.

    Kesällä hyväksyttiin metsäkatoasetus, joka on jäädyttänyt kaikki uudet metsäpohjalle rakennettavat navettahankkeet. Yleensä ympäristöviranomaiset ovat ne valmiiksi luvittaneet juuri metsään. Pellon raivaus laitumeksi tai jaloittelutarhaksi on mahdotonta uuden navetan viereen. Ja ymmärsit ihan oikein, yhtäkään puuta ei saa kaataa.

    Kaiken kukkuraksi metsäkatoasetuksessa oli kolmen vuoden taannehtivuus. Viranomaiset itsekin käsittivät, millainen soppa tästä syntyisi, ja totesivat syksyllä, että vuosien takaisissa rakennushankkeissa ei ole syntynyt metsäkatoa.

    EU:n vaatimukset ovat vailla suhteellisuudentajua, ja ne nousevat ideologiasta. Vaikka Suomeen rakennettaisiin 100 uutta navettaa raakaan korpeen, yhteensä niiden alta kaadettaisiin 50–100 hehtaaria metsää.

    Pelkästään yksi aurinkovoimala voi olla 100 hehtaaria. Tai yksi tuulivoimala tarvitsee 4 hehtaaria nostoaluetta sekä lisäksi tiet ja johtokäytävät. Puhumattakaan kaupunkirakentamisesta, jossa luonto tuhotaan täysin. Yksi iso kaupunki kaavoittaa metsäalueelle koko Suomen navettarakennusten pohjan alan vuodessa. Mutta tällaisesta metsä- ja luontokadosta EU ei ole huolissaan. Sen sijaan ruoantuotantoon ei saisi investoida.

    Odotamme täällä kotimaassa hallituksen esitystä, jossa metsäkatoasetuksen ja luonnon ennallistamisasetuksen vaateita ryhdytään toteuttamaan kansalliseen lainsäädäntöön. Toivon todella, että tulkinnoissa on mukana arkijärki. Muuten moni tuottaja saa panna pillit pussiin.

    Onneksi keskustan mepit saivat kovalla työllä mainittuihin asetuksiin edes vähän järkeä.

    Keväällä on EU-vaalit. Sillä on väliä, ketkä maatamme edustavat Brysselin pöydissä.

    Timo Mehtälä

    Kansanedustaja (kesk.)

    Haapavesi

    Lisää aiheesta
    • Viime keväänä metsäkatoasetuksen epäselvyyden takia maa- ja metsätalousministeriö suositteli viivästyttämään nauta- ja lypsykarjatilojen uusinvestointeja eli navetan rakentamista.

      Maatalous | Komission tulkintoja metsäkatoasetuksen vaikutuksista maatalouteen odotetaan yhä, vaikka asetus tuli voimaan jo viime kesänä – jatkossa ”sorkka ei saa koskea raiviopeltoon”

      Tilaajalle
    • Vaikkei EU:lla ole päätösvaltaa jäsenmaiden metsäasioihin, vaikuttaminen hiipii metsiin ilmasto-, energia- ja biodiversiteettikysymysten kautta, Henna Virkkunen toteaa.

      Metsäpolitiikka | Virkkunen vaatii: Suomen on nostettava metsäasiat kärkeen EU-edunvalvonnassaan

    • Tuotantorakentamista rasittaa epävarmuus, joka liittyy metsäkatoasetukseen.

      Maatalousyrittäjät | ”Kymmenet tuotantoinvestoinnit ovat jäissä” – MTK vaatii ministeriöltä pitävää metsäkatoasetuksen tulkintaa

    • Metsä | EU on jo metsääsi kylään tullut ja on kohta siellä kuin kotonaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa