• Lukijalta: Metsästysrikoksiin ei pystytä vastaamaan virkatyönä tehtävällä erävalvonnalla

    Olisi tehokkaampaa vaikuttaa lainsäätäjiin ja erityisesti oikeuslaitokseen kuin lisätä resursseja erävalvontaan, Kirjoittaa Mika Piiroinen. Hänen mukaansa koko ajan kasvavaan petokantaan pitäisi pystyä vaikuttamaan niin, ettei ihmisten tarvitsisi kokea epäoikeudenmukaisuutta.
    Metsästäjät kokevat yhä suurempaa epäluottamusta oikeuslaitokseen, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.
    Metsästäjät kokevat yhä suurempaa epäluottamusta oikeuslaitokseen, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Viestimedian arkisto
    Metsä|Erä
    6.8.202421:30
    Lukijalta
    Mika Piiroinen

    Poliisijohtaja Seppo Kolehmainen peräänkuulutti jokin aika sitten lisäresursseja poliisille erävalvontaan. Tämä pyyntö oli virkavallan ylimmältä taholta tullut toive, joka osoittaa virkavallan huipun ymmärtämättömyyden asian suhteen. Erävalvontaa ei voi tehdä poliisin virkatyönä. Se on metsästäjien itsensä tekemää valvontaa, jos mitään. Luulisi Kolehmaisenkin metsästäjänä asian käsittävän.

    Kun noin 100 000 aktiivista metsästäjää aloittaa metsästyskauden maan alueella, ei mikään virkamiesarmeija pysty estämään metsästysrikoksia, jos vaikka vain prosentti näistä metsään lähtijöistä päättää rikoksen tehdä. Kun ase pamahtaa missä tahansa Suomen osassa, ei mikään muu taho, kuin ampuja itse, pysty kertomaan, oliko laukaus kohdistunut lailliseen kohteeseen, laillisissa olosuhteissa.

    Kun susi eksyy teerisuon laidassa kiväärin tähtäimeen, tekee tilaisuus varkaan hyvin monesta lainkuuliaisesta kansalaisesta, varsinkin kun oma pystykorva on jossain lähellä lintua hakemassa.

    Vain metsästäjän oma moraali pystyy ehkäisemän rikoksen ja vain tieto siitä, että toinen metsästäjä voi olla asiaa todistamassa, voi tukea oikeaa päätöstä.

    Koska luottamus hallintoon on mennyt, ovat myös metsästäjät menettäneet moraalinsa petoasiassa. Tilanne koetaan täällä idässä niin epäoikeudenmukaisena, että koko metsästävä elämäntapa on uhattuna.

    Poliisinkin olisi viisasta ymmärtää vanhat viisaudet: jos laki ei ole oikeus eikä kohtuus, ei se voi olla lakikaan. Paljon erävalvontaresurssin lisäämistä tehokkaampaa olisi vaikuttaa lainsäätäjiin, ja erityisesti oikeuslaitokseen, jolle mikään asiaan liittyvä kirjoitusasu ei tunnu olevan riittävä, jotta koko ajan kasvavaan petokantaan pystyttäisiin vaikuttamaan niin, ettei suurta epäoikeudenmukaisuutta tarvitsisi tuntea.

    Näin alkavan metsästyskauden kynnyksellä toivon, että koko Suomen virkakunta alkaisi suhtautua tähän asiaan sille kuuluvalla vakavuudella. Vuosikymmen on nyt jahkailtu, ja murina maaseudulla vain kasvanut.

    Oikeusvaltio tarkoittaa minun mielestäni sitä, ettei yhdenkään kansalainen tarvitse kärsiä minkään tahon, esimerkiksi oikeuslaitoksen, mielivallasta, josta maalaisjärki on unohdettu. Petoasiassa tästä ilmiöstä kärsii nyt koko maaseutu.

    Mika Piiroinen

    maanviljelijä, metsästäjä

    Värtsilä

    Lisää aiheesta
    • Salametsästys on piilorikollisuutta.

      Erä | Poliisiylijohtaja Kolehmainen ja erätalousjohtaja Bisi: Erätarkastajien toimivaltuuksia lisättävä salametsästyksen kitkemiseksi

    • Poliisilla on tallessa muun muassa ilvesten nahkoja.

      Erä | Miksi laiton metsästys jatkui Lapinlahdella vuosikausia? Nyt puhuu paikallinen metsästäjä

    • Pekka Ervasti vieraili keskiviikon MT Livessä puhumassa politiikasta ja metsästyksestä.

      Erä | Eräkirjailija Pekka Ervasti: Suurpetojen metsästys voi jatkua vain lainmuutoksella, ja siihen menee aikaa

      Tilaajalle
    • Unna-pantasuden uskotaan päätyneen ammutuksi. Suden turkki löytyi esitutkinnan yhteydessä.

      Erä | Riista-alan organisaatiot tuomitsevat laittoman metsästyksen ja muistuttavat, että harrastajamäärään nähden laittomuuksia on vähän

    • Panu Hiidenmiehen työpaikka sijaitsee Tampereen keskustassa, jonne on helppo kulkea junalla tarvittaessa.

      Erä | Metsästysaiheisiin perehtynyttä asianajajaa eivät työllistä suurpetojen salakaadot vaan metsästysseurojen sisäiset kärhämät

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle