

Hyvät keksinnöt ovat tunnetusti yksinkertaisia, mutta tämän kohdalla tuntuu käsittämättömältä, ettei vastaavaa ole keksitty aiemmin.
Utajärveläinen Asko Valtanen on keksinyt mönkijän peräkärryn, jonka renkaat ja teli kääntyvät automaattisesti, kun vetoaisa kääntyy.
Perinteisessä telikärryssä teliakselit ovat jäykät ja kärryn on vaikea kääntyä mönkijän perässä epätasaisessa, pehmeässä tai kivikkoisessa maastossa.
Kärry pysähtyy, kun renkaiden tulisi luistaa sivuttain.
Jäykkätelisessä kärryssä renkaat, laakerit ja muu tekniikka joutuvat myös kovalle rasitukselle.
Valtanen on tehnyt pitkän uran pienkonekorjaamoyrittäjänä ja konekauppiaana.
Idea syntyi, kun Valtanen kasasi edellisen liikkeensä korjaamossa jäykkäakselisen tukkikärryn ja vei sen ulos näytille.
Käsivoimin kärryn kääntäminen vaati voimaa, kun renkaiden on luistettava. Silloin Valtanen päätti ratkaista ongelman.

Useita keksintöjä jo aiemmin patentoinut mies perusti nykyisen yrityksensä AV-Moton Ouluun vuonna 2018 ja alkoi työstää kääntyvätelisen kärryn prototyyppiä.
Valtanen luuli keksinnön olevan jo valmis, kunnes hän koeajoi sen. Peruuttaessa renkaat ja teli kääntyivät hallitsemattomasti. Kärry meni linkkuun.
”Siitä alkoi telin pakkilukituksen suunnittelu. Useita eri vaihtoehtoja piirtelin ja kokeilin, kunnes eräänä aamuna, kun avasin silmäni, aivoni olivat ratkaisseet ongelman”, Valtanen kertoo.
”Useita eri vaihtoehtoja piirtelin ja kokeilin, kunnes eräänä aamuna, kun avasin silmäni, aivoni olivat ratkaisseet ongelman.”
Vetopäähän tarvittiin “nytkä”, josta johtaa putki telin poikkiakselille. Sen päässä on haarukka, joka painaa poikkiakselin lukkoon ja estää telin ja renkaiden kääntymisen.
Sama systeemi avaa lukituksen eteenpäin lähdettäessä ja mahdollistaa mönkijän renkaiden pyörähtämisen jo ennen kuin kärry lähtee liikkeelle.
”Se auttaa yhdistelmän liikkeellelähtöä”, Valtanen sanoo.

Keksintö on patentoitu ja sillä on Avainlippu. Valmistuksesta on sovittu haukiputaalaisen Soimetin kanssa.
”Tämä on maailman ainoa kääntyvätelinen telikärry”, Valtanen toteaa.
Valtasen metsäkärry on saanut innostuneen vastaanoton.
”Erämessuilla en meinannut päästä kahvia hakemaan, kun oli ukkoa jonossa”, hän hymähtää.
Eniten kärry kiinnostaa ihmisiä, jotka hakevat polttopuunsa omasta metsästä.
Marraskuussa Valtanen luopui korjaamostaan keskittyäkseen omien keksintöjensä suunnitteluun, myyntiin ja markkinointiin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
