• Pilkinnän Suomen mestaruudet ratkotaan lauantaina Rantasalmella

    SM-pilkissä kilpailukalaksi hyväksytään vain ahven. Kilpailijoiden paremmuuden ratkaisee saaliin paino.
    SM-pilkissä on 12 henkilökohtaista sarjaa aina alle 12-vuotiaista veteraaneihin asti.
    SM-pilkissä on 12 henkilökohtaista sarjaa aina alle 12-vuotiaista veteraaneihin asti. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Erä
    25.2.202519:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Maan parhaat pilkkijät pääsevät viikonloppuna tositoimiin Rantasalmen Kolkonjärvellä, jossa järjestetään tämän vuoden pilkinnän SM-kisat.

    Suomen vapaa-ajankalastajat (SVK) kertoo odottavansa jäälle noin 900 kilpailijaa. Pilkkikisa käynnistyy lauantaina 1.3. kello 10. Järjestelyistä vastaa Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri ry.

    SM-pilkki on avoin kaikille, eikä kilpailuun osallistuminen vaadi Suomen Vapaa-ajankalastajien tai siihen kuuluvien seurojen jäsenyyttä. Tapahtumassa on 12 henkilökohtaista sarjaa aina alle 12-vuotiaista veteraaneihin asti.

    Kilpailukalaksi hyväksytään vain ahven. Kilpailijoiden paremmuuden ratkaisee saaliin paino.

    SM-pilkillä on pitkät perinteet, sillä ensimmäiset kilpailut järjestettiin jo vuonna 1957.

    Lisää tietoa kilpailusta ja säännöistä löytyy SM-pilkin kotisivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Pääsiäisloma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden antautua ulkoiluharrastusten pariin.

      Kalastus | Mielitkö pääsiäisenä pilkille? Tiesitkö, että ”roskakala” voi olla siian veroinen

    • Avannon merkitsemiseen käy esimerkiksi oranssi aurausviitta. Halkaisijaltaan yli 40 cm avannot on merkattava merkkisalon avulla. Kuvituskuva.

      Erä | Talvikalastaja, osaathan merkitä talvipyydykset oikein

    • Madetta pilkitään iltahämärässä. Kuvassa pilkkimässä Jorma Tenhonen.

      Erä | Madekausi alkaa tammikuussa – mateen pilkkiminen on hämärähommaa

    Artikkelin aiheet
    SM-pilkki
    Rantasalmi
    Kolkonjärvi
    pilkka
    ahven
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle