• Tilastokeskus: Metsäteollisuutta tuettiin 98 miljoonalla viime vuonna – ”Yritystuet painottuvat erittäin voimakkaasti suuryrityksille”

    Eniten vähenivät majoitus- ja ravitsemisalan tuet, jotka pienenivät lähes 90 prosenttia edellisvuodesta. Myös muilla palvelualoilla tukien määrä väheni. Palvelualojen yritystukien supistuminen johtui pääosin koronatukien loppumisesta.
    Tilastokeskuksen mukaan eniten vähenivät majoitus- ja ravitsemisalan tuet, jotka pienenivät lähes 90 prosenttia edellisvuodesta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Tilastokeskuksen mukaan eniten vähenivät majoitus- ja ravitsemisalan tuet, jotka pienenivät lähes 90 prosenttia edellisvuodesta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Metsä|Metsäteollisuus
    6.5.202410:37
    STT–

    Suoria yritystukia myönnettiin viime vuonna noin 1,2 miljardia euroa, kertoo Tilastokeskus. Myönnettyjen yritystukien määrä väheni 41 prosenttia toissa vuoteen verrattuna.

    Eniten vähenivät majoitus- ja ravitsemisalan tuet, jotka pienenivät lähes 90 prosenttia edellisvuodesta. Myös muilla palvelualoilla tukien määrä väheni. Palvelualojen yritystukien supistuminen johtui pääosin koronatukien loppumisesta.

    Sen sijaan teollisuudessa myönnetyt yritystuet kasvoivat. Euromääräisesti eniten suoraa tukea myönnettiin metalliteollisuudelle, lähes 270 miljoonaa euroa. Metsäteollisuudelle tukea myönnettiin 98 miljoonaa euroa.

    Yritystuen saajien määrä suunnilleen puolittui vuoden takaisesta. Tilastokeskuksen mukaan yritystukea sai viime vuonna noin 19 000 yritystä.

    Koko yrityskannasta tukea sai vain hieman yli kolme prosenttia yrityksistä, huomauttaa pienten ja keskisuurten yritysten etujärjestön Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen.

    Tarkoituksen mukaan luokiteltuna eniten tukea myönnettiin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan, kansainvälistymiseen ja yritystoimintaan. Tähän tavoiteluokkaan myönnettiin suoria tukia runsaat 570 miljoonaa euroa.

    ”Näiden toimien tukeminen on tärkeää ja perusteltua Suomen pidemmän aikavälin kilpailukyvyn ja kasvun tukemiseksi. Kasvu ja kilpailukyky ratkaisevat sen, millaisesta hyvinvoinnista voimme jatkossa nauttia”, Malinen kommentoi tiedotteessa.

    Yritystuet painottuvat erittäin voimakkaasti suuryrityksille.

    Malisen mukaan yritystuet painottuvat erittäin voimakkaasti suuryrityksille. Hän mainitsee, että myönnetyistä tuista noin puolet menee suuryrityksille, vaikka Suomen yrityksistä suuryrityksiä on vain 0,2 prosenttia.

    ”Yritystukia jaetaan monille yrityksille, mutta euromääräisesti tuet keskittyvät harvoille”, Malinen sanoo.

    ”Julkisen talouden haasteet huomioon ottaen meillä on liikaa suuria, säilyttävistä yritystuista nauttivia toimijoita. Olisikin perusteltua tarkastella yritystukia kriittisesti ja muuttaa niiden painopistettä nykyistä voimakkaammin uudistaviin, kasvua ja kilpailukykyä tukeviin tukiin.”

    Myönnetyistä tuista noin puolet menee suuryrityksille, vaikka Suomen yrityksistä suuryrityksiä on vain 0,2 prosenttia.

    Suoria yritystukia maksettiin viime vuonna noin 540 miljoonaa euroa. Summa lähes puolittui toissa vuodesta. Tilastokeskuksen mukaan aineistossa on kuitenkin puutteita maksettujen tukien osalta.

    Takausten määrä kasvoi viime vuonna lähes neljänneksellä vuoden 2022 tasosta. Takauksia myönnettiin noin 2,1 miljardin euron edestä. Takauksista yli puolet on asumiseen liittyviä, ja asumiseen myönnetyistä takauksista 60 prosenttia kohdistui Helsinkiin. Asumiseen kohdistuvien takausten määrä paisui lähes 50 prosenttia edellisvuodesta.

    TKI-toimintaan, kansainvälistymiseen ja yritystoimintaan myönnettiin takauksia noin 850 miljoonaa euroa, mikä on likimain yhtä paljon kuin edeltävänä vuonna, Tilastokeskus kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Yritystuet välttyivät suurilta säästöiltä tälläkin hallituskaudella. Kuvassa pääministeri Petteri Orpo (kok.)

      Politiikka | Suomen Luonnonsuojeluliitto kritisoi hallitusta puun ja turpeen verotuksen välttymiseltä leikkauksilta – Orpo: Turpeen verotuet muutenkin pienentyneet

      Tilaajalle
    • Vain 30 prosenttia pk-yrityksistä ennakoi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen.

      Talous | Valtaosa koronatukea saaneista yrityksistä olisi pysynyt voitollisina myös ilman sitä, selviää Etlan tutkimuksesta

    • Maaseudun rahoitustukia on tarjolla muun muassa yritysten investointeihin.

      Talous | Lakimuutos tuo maaseudun yritystuet osuuskuntien ulottuville

      Tilaajalle
    • Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaus pitäisi Harry Harkimosta nostaa 80 prosenttiin ja omalääkärimalli palauttaa Suomeen.

      Politiikka | Yritystuet pois metsäteollisuudelta, vaatii Harkimo: ”Ihan turha niille on maksaa”

      Tilaajalle
    • Kenia on yksi kehitysavun kokohdemaa. Nainen ripustaa pyykkejä Kerion laaksossa Keniassa.

      Politiikka ja talous | MT-gallup: Suomalaiset säästäisivät mieluiten kehitysavusta ja yritystuista

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa