• Näin tulisi toimia, jos pelästyttää hautovan sorsan – poikaset voivat muutoin kuolla

    Vesilintujen poikasten luontainen kuolleisuus on hyvin suurta. Sorsaemolla on raskas työtaakka huolehtiessaan jälkikasvun selviytymisestä.
    Tilaajalle
    Heinäsorsan poikaset ruokailemassa emon vahtiessa.
    Heinäsorsan poikaset ruokailemassa emon vahtiessa. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Luonto
    25.5.202420:00
    Jussi Vehkala

    Vesilintujen pesintä on käynnissä parhaillaan. Monin paikoin etelässä poikaset ovat jo kuoriutuneet, kun taas pohjoisessa emot ovat vasta aloittaneet pesän rakentamisen.

    Vesilinnut hautovat munia keskimäärin vajaan kuukauden ajan.

    Pesinnän onnistumiseen vaikuttaa moni seikka. Helppoa jälkikasvun saaminen ja saattaminen aikuiseksi ei ole vesilinnuilla.

    Kaikki lähtee liikkeelle aikuisten lintujen pariutumisesta ja kosiomenoista, minkä jälkeen alkaa pesänrakennus. Kumppanilta ei projektiin apua juurikaan heru — koiraslinnut lähtevät omille teilleen parittelun jälkeen, ja emosta tulee yksinhuoltaja.

    Birdlife Suomen lintuvesiasiantuntijan Heikki Helteen mukaan puolisukeltajasorsalajit käyttäytyvät keskenään varsin samanlaisesti pesäpaikkaa valitessa.

    ”Paikat vaihtelevat hirveästi. Pesä tehdään ihan rantaan tai se voidaan tehdä myös kauemmaksi vesistöstä. Ihmisen silmään pesä ei välttämättä näytä hirveän suojaisalta, mutta kyllä linnuilla on oltava joku käsitys siitä, että tämä on turvallinen paikka”, Helle kertoo.

    Tuttuja ja hyväksi osoittautuneita paikkoja suositaan.

    ”Jos pesintä on kerran onnistunut jossakin, emolintu yleensä tekee pesän samaan paikkaan seuraavanakin vuonna.”

    Sorsien tekopesät asetetaan maanpinnan yläpuolelle, jotta pedot eivät pääse niihin käsiksi.
    Sorsien tekopesät asetetaan maanpinnan yläpuolelle, jotta pedot eivät pääse niihin käsiksi. Kuva: Jussi Vehkala

    Yleisimmin pesä on maassa, mutta vesilinnut hyödyntävät myös mielellään korkeita pesäpaikkoja. Sinisorsille tiedetään kelpaavan vanhat variksen pesät puissa tai pystyssä olevien lahopuiden onkalot.

    Myös veden pinnan yläpuolelle pystytetyt tekopesät eli ”sorsatuubit” ovat lintujen mieleen.

    ”Linnut tiedostavat, että pesän rakentaminen maanpinnan yläpuolelle suojaa pedoilta.”

    Haudontavaiheessa suurimman riskin luovat erilaiset pedot tai oikeastaan munarosvot. Merkittävimmät näistä ovat supikoira, minkki, kettu, varis ja harakka.

    Kun emo lähtee ruokailemaan pesältään, se peittelee tarkasti munat untuvalla, jotta ne eivät kävisi petojen silmään. Untuva pitää munat lämpöisenä.

    Heikki Helle neuvoo tekemään samoin, jos pesään törmää maastossa ja emo lentää tiehensä.

    ”Emo ei siinä rytäkässä ehdi munia peitellä ja silloin ihmisen olisi hyvä tehdä tämä. Pesästä voi nyppiä untuvaa ja laittaa munien päälle. Näin voi tehdä huoletta, sillä on täysin urbaanilegenda, että lintu jättäisi pesän, jos siihen tulee ihmisen hajuja.”

    Mikäli emo on liian kauan poissa pesältä, munien sisällä olevat sikiöt kuolevat kylmyyteen.

    Jos munat tulevat syödyksi tai pesintä epäonnistuu muutoin varhaisessa vaiheessa, lintu tekee yleensä vielä uudet munat.

    Tällä heinäsorsan pesällä on käynyt kato ja munat on syöty kaksi viikkoa hautomisen alettua.
    Tällä heinäsorsan pesällä on käynyt kato ja munat on syöty kaksi viikkoa hautomisen alettua. Kuva: Jussi Vehkala

    ”On täysin urbaanilegenda, että lintu jättäisi pesän, jos siihen tulee ihmisen hajuja.”

    Poikasten kuoriuduttua emolla on täysin uudet haasteet. Nyt koko poikuetta on holhottava ympäri vuorokauden.

    Emo on poikasten ainoa turva, ja poikaset seuraavat tätä kaiken aikaa. Emo ohjaa poikaset turvaan kaislikkoon ja yrittää pelästyttää pedot tai esittää siipirikkoa. Näin se pyrkii ohjaamaan pedon huomion pois poikasista.

    ”Telkkä on tästä ainoa poikkeus. Se ripottelee poikasia erilleen, jotta kaikki eivät tulisi syödyksi samalla kertaa. Jos näkee yksinäisen telkänpoikasen ei kannata huolestua.”

    Poikasten varttuessa vaarallisten petojen määrä lisääntyy.

    ”Kuvioon tulevat myös petolinnut, joille poikaset ovat helppo saalis. Kosteikoilla varsin yleisesti ilmatilassa partioi esimerkiksi ruskosuohaukka. Myös hauet syövät uivia sorsanpoikasia”, Helle kertoo.

    Sorsanpoikaset maistuvat myös varislinnuille ja isoille lokeille.

    Tehopyynnin yhteydessä sorsanpesältä tavoitettu supikoira.
    Tehopyynnin yhteydessä sorsanpesältä tavoitettu supikoira. Kuva: Jussi Vehkala

    Kun pesintävaiheessa haitallisin peto on munia syövä supikoira, poikuevaiheessa tämä on minkki, joka voi tappaa koko poikueen.

    Erityinen vaaranpaikka on poikueen lähtiessä siirtymään toiseen vesistöön maata pitkin.

    Helteen mukaan vesistöjen tilan heikentyessä Suomessa vesihyönteiset vähenevät, jolloin vesilintupoikueet joutuvat liikkumaan pidempiä matkoja ruokaillakseen.

    ”Tämä altistaa poikueita entistä enemmän saalistukselle.”

    Lisää aiheesta
    • Naakat tekevät mielellään pesiä savupiippuihin. Kuvituskuva.

      Luonto | Tavaroita alkoi katoamaan pihasta – linnun pesänrakennustarpeiksi kelpasi kaikki soppakauhasta snapsilasiin, katso video

    • Kiljuhanhia on laskettu Oulun seudulla sijaitsevalla Siikajoen levähdysalueella 137 yksilöä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Luonto | Oletko nähnyt tätä harvinaista hanhea? Tänä keväänä ennätysmäärä Suomessa

    • Linnut ovat tänä keväänä tarvinneet erityisen paljon ihmisten apua ja ruokaa. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Historiallisen paljon lintuja vieraili tänä keväänä pihallani – kevät heijastaa Jumalan pyhyyttä

    • Minkki on saalistanut tehokkaasti Suomen vesilintukantoja. Sen läsnäolosta ovat kärsineet muun muassa silkkiuikku ja nokikana.

      Luonto | Suomen luonnossa oli vahva minkkikanta jo ennen kuuluisia tarhaiskuja: ”Joka paikassa, missä minkkiä tarhataan, se on levinnyt luontoon”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle