• Onnettomuus hirvijahdissa Siikalatvalla

    Metsästäjä loukkaantui keskiviikkona 19.11. Siikalatvalla toisen metsästäjän luodista.
    Hirvijahdissa tapahtui onnettomuus. Kuvituskuva.
    Hirvijahdissa tapahtui onnettomuus. Kuvituskuva.  Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Erä
    21.11.202512:15
    Eija Vallinheimo

    Oulun poliisilaitos kertoo tiedotteessa, että metsästäjä ampui hirvijahdissa toista metsästäjää keskiviikkona aamupäivällä Siikalatvalla.

    Poliisin mukaan metsästäjä ampui luvallisella metsästysaseella hirveä, mutta laukaus osui toiseen saman metsästysseurueen jäseneen.

    Ylävartaloon osuman saanut metsästäjä toimitettiin sairaalaan eikä loukkaantuneella metsästäjällä ei ole hengenvaaraa.

    Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Asiaa tutkitaan kahtena metsästysrikoksena, vammantuottamuksena sekä vaaran aiheuttamisena. Poliisi epäilee kaikkiaan kahta metsästäjää metsästysrikoksesta.

    Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Laura Rautio kertoo Ylelle, että toinen epäillyistä on harhalaukauksen ampunut metsästäjä. Toista epäillään metsästysrikoksesta, joka liittyy moottorikäyttöisen kulkuneuvon käyttöön metsästyksessä.

    Lisää aiheesta
    • Metsästyksen valvonta jatkuu koko syksyn.

      Erä | Poliisi valvonut hirvenmetsästystä: ”Homma näytti olevan hyvin hallussa”

    • Suurin osa lihasta menee metsästäjien ja heidän lähipiirinsä omaan käyttöön.

      Erä | Hirvenlihan lisäksi kuluttajat olisivat kiinnostuneita hirvennahkaisista tuotteista ja turvallisista koirien herkuista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    poliisi
    hirvijahti
    onnettomuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle