

Maa- ja metsätalousministeriö antoi lausunnoille valtioneuvoston asetusluonnoksen karhun metsästyksen mahdollistamisesta alueellisiin kiintiöihin perustuen. Luonnos ei kuitenkaan määritä vielä sitä, missä ja miten paljon karhuja voidaan metsästää tänä vuonna.
”Nyt tarvitaan maa- ja metsätalousministeriöltä asetus kiintiöalueista ja kiintiömääristä. Asetusluonnos pitäisi saada ministeriöstä lausuttavaksi pian, jotta valmista olisi ennen karhun pyynnin aloitusta 20. elokuuta”, kiirehtii Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Petteri Lampinen.
Ministeriö antoi vastaavan asetusluonnoksen poronhoitoalueelle 27. toukokuuta esittäen pohjoisen pyyntimääräksi 85 karhua. Muualla maassa karhun kannanhoidollinen metsästys on estynyt oikeuden päätösten myötä viime vuosina.
”Asetusluonnos pitäisi saada ministeriöstä lausuttavaksi pian, jotta valmista olisi ennen karhun pyynnin aloitusta 20. elokuuta.”
Metsästäjäliito muistuttaa tiedotteessa, että tämän vuoksi karhukanta on kasvanut voimakkaasti ja karhuja on nyt noin 2 500. Tilanne työllistää poliisia karhujen tullessa yhä useammin ihmisasutuksen piiriin ja aiheuttaen turvallisuusriskejä ja vahinkoja.

Liitto kiittelee maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnosta, mutta kritisoi sitä, että ministeriölle jäisi valta päättää, metsästetäänkö karhua poikkeusluvilla vai kiintiöillä. Liitto katsoo, että karhunmetsästys tulee toteuttaa koko maassa kiintiömetsästyksenä eduskunnan edellyttämällä tavalla.
”Lapissa kiintiömetsästys on toiminut mallikkaasti vuodesta 1993 alkaen. Euroopan unionilla ei ole ollut siihen huomautettavaa. Kiintiömetsästys ei ole juridisesti rajattu vain poronhoitoalueelle. Metsästäjiä ei tule enää rasittaa vaatimalla näitä tekemään juridiset kriteerit täyttäviä poikkeuslupahakemuksia”, toteaa Lampinen.
Karhun kiintiömetsästys on käytössä myös Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Romaniassa ja Slovakiassa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
